kotiliesi

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Aura-muusi ja hehkutusta


Olen teille ennenkin laittanut tämään aura-juusto muusin ohjeen tänne blogiin, mutta kertaus on opintojen äiti.
Tämä on niin mukava ohje, kun voi samaisesta muusita valmistaa osan tänä versiona.
Meilläkin tein nyt vain minulle ja Ukkoselleni tätä herkkua, muut söivät tavallista muusia.
Ukkoseni kehui niin muusin kuin lihapullatkin maasta taivaisiin.
Tätä reseptiä kuulemma si saa hukata.
No, kyllä lapsetkin, sekä minä mukaanlukien söimme hyvällä ruokahalulla.
Kuorimme illalla Ukkoseni kanssa neljä kiloa perunoita ja juuri ja juuri saimme muusin ja lihapullatpullat kaikille riittämään.
Lihapullataikinan muuten tein kaksinkertaisena, mutta koitan teille tehdä vähän järkevämmän kokoisia annoksi. Siksi tuo annostus on 400 g jauhelihaa.

2 kg perunaa kuorittuna ja paloiteltuna pieniksi.
Keitto aika näin lyhenee ja saa nopeammin herkutella muusilla :)
Laita keitinveteen suolaa 1/2 tl (minä laitan merisuolaa).
Anna pottujen kiehua kypsäksi ja kaada keitinvesi pois.
Lisää perunoiden joukkoon voitanoin 50 g paloitetuna.
Muusaa perunanuijalla  perunat silpuksi ja kaada päälle maitoa (mielellään kevyt tai täysmaitoa), noin 5 dl (tämä on ihan mutu tuntuma tämä mitta, koska itse vain kaadan maidon joukkoon ilman mittaamista.) Maidon olisi hyvä olla huoneen lämpöistä, kylmällä maidolla voi saada aikaiseksi liisterimäisen lopputuloken.
Sitten vain suolaa joukkoon kun muusi näyttää sopivan näköiseltä.
Suola kannattaa laittaa aina viimmeiseksi, koska jos muusii lorahtaa hieman liikaa maitoa ja siitä tulee löysähköä tämä suola vielä sitoo muusia.
Siispä 1 1/2 tl suoolaa tulee meiti muusiin.
Jos tässäkohtaa näyttää, että muusi on liian tönkköä lisää hieman maitoa ja sekoita kauhalla.
Liian kauan muusinuijalla vaivaamalla saa myös sitkeän lopputuloksen.
Ja minä olen näitä ihmisiä, jotka ehdottomasti ovat muusinuijan käyttäjiä eikä missään tapauksessa sähkävatkainta lähellekkään perunamuusia.
Mutta näissä asioissa on aina kaksi kuppikuntaansa.

AURAMUUSIIN: 
Otan perunoita noin 10 kpl ja muusaan sekä teen muuten samaan tapaan kuin tuon tavallisen muusin, mutta ennen suolan lisäystä lisään aurajuuston muruina joukkoon ja sekoitan hyvin.
Sitten vain suolaa pikkuisen kerrallaan, koska aurajuustokin tuo ruokaan suolaisuutta.
Mustapippuria noin 1/2 tl.
Sekoita hyvin ja maista.
Sitten alkaakin se herkullisin osuus eli syöminen.


Kylläpäs tuli tekstiä pelkästä perunamuusista, toivottavasti ette ihan kyllästyneet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)