tiistai 4. helmikuuta 2014

Peruna-broileripata


Innostun aina, kun löydän jonkun uuden ruokareseptin. Niin kävi nytkin ja aivan ihana ruoka tästä kehkeytyikin.
Varmasti tulee toisteki tehtyä, kun kerran maut sopivat niin hyvin yhteen.
Ohje on taas kerran repäisty sivu, vanhasta vanhasta Seura-lehdestä. (Onneksi sivunumeron vieressä luki seura.)

Tänään oli siis taas viikon uuni-päivä eli tein paripäivän ruoat uunissa ja pannarin. Leipääkin piti tehdä, mutta laiskuus iski ja pyysin Ukkosen hakea paahtoleipää kaupasta.

300 g broilerin fileesuikaleita
2 sipulia
1 rkl öljyä
1 kg perunoita

LIEMI:
2 dl ranskankermaa
2 dl vettä
kanaliemikuutio
n. 4 dl kookosmaitoa
2 rkl currymaustetta
2 valkosipulin kynttä
1 tl mustapippuria
1 rkl rakuunaa
1 tl suolaa

Kuori ja hienonna sipulit.
Kuullota sipulit ja lisää joukkoon broilerisuikaleet. Ruskista broileri.
Kuori perunat ja viipaloi ne.
Lado perunaviipaleita ja broilersuikaleita kerroksittain uunivuoalle.
Sekoita kaikki liemen ainekset keskenään ja kuumenna ainekset pienessä kattilassa miedolla lämmöllä.
 Kaada liemi uunivuokaan perunoiden ja broilereiden päälle.
Kypsennä uunissa 175-200 asteessa noin 1 1/2 tuntia.



2 kommenttia:

  1. Silloin jos Tupu mainitsee jonkun ruuan hyväksi, se on taatusti sitä. Toinen takuuvarma kriteeri ruuan erinomaisuudesta on se, jos Tupu mainitsee hoitolasten syöneen ruuan viimeistä murua myöten.
    Tämän ruuan tein tänään meille iltaruuaksi, kun uskoin taas sinua - ja olipa todella hyvää ruokaa! Seuraavan kerran teen tätä oikein ison satsin, kun grillikana on tarjouksessa.
    Riisiin ja kanaan tahtoo jo kyllästyä, mutta perunaan ei koskaan. Ja niinkuin sanoit, maut sopivat hyvin yhteen.
    Kiitos siis uudesta ruuasta vakioruokalistallemme ja oikein leppoisaa viikkoa sinulle, Tupu!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sirkku ylitse palttisista sanoistasi, meillä tämä oli myös hittiruoka.
    Tälläisiä ruokia kun löytää tulee niin hyvä mieli ja vatsa tykkää.
    Sinulle myös mukavaa viikkoa ja mukavia makuelämyksiä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)