sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kinkku-makaronisalaatti


Uudessa Maku-lehdessä oli nostalginen teksti -70 luvun retrobileistä ja niiden menusta. Sieltä sitten nappasin makaroni-makkarasalaatin ohjeen, jota hieman tuunaamalla sovelsin, enemmän tähän päivään sopivaksi. 
(Vaihdoin makkaran kinkkurouheeseen sekä suolakurkut valmiiksi kurkkurelitsiksi sitten vain puolitin ohjeen 10 annoksen ohjeesta 5 hengen annokseksi.) 
Tuli kylä todella herkullista salaattia. Katsoo nyt kuinka käy onko salaatista mitään jäljellä enään iltapala aikaan.

Lopulta on flunssa selätetty ja pääsee aloittamaan uuden viikon terveenä.
Osaa taas nauttia tälläisistäkin asioista, kun tuntui ettei sairastelu lopunut ollenkaan.
Päivän olen kuitenkin viettänyt rennosti lukien ja ristikoita tehden.
Huomenna taas laitetaan padat porisemaan ja suurempi vaihde silmään.

3 dl keitettyjä sarvimakaroneja
150 g lenkkimakkaraa (kinkkurouhetta)
1 suolakurkku (1 dl kurkkurelitsiä)
10 cm purjoa
100 g herne-maissi-paprikasekoitusta 

KASTIKE:

1 tl valkosipulimurskaa 
1/2 tl (sormi)suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl majoneesia
1 dl kermaviiliä

Leikkaa purjo ja sekoita salaattiainekset hyvin sekaisin.
Sekoita myös kastike ja kaada salaatin joukkoon.
Anna makustua hetki jääkaapissa ja salaatti on valmis nautittavaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)