kotiliesi

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kalakastike riisillä


Ruokaa on kyllä tullut tänäkin viikonloppuna tehtyä, mutta näitä kaikkia tekemiäni olen jo teille tänne laitellut.
Mutta pieni muistin virkistys tämän herkullisen kalakastikkeen suhteen on varmaan paikallaan.
Ulkonäöltäänhän tämä ruoka ei pääse hurraamaan, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan niin hyvää ja herkullista.

Tänään ja eilenkin olimme tyttöjen kanssa kaupoilla, mutta ei siis kertakaikkiaan löytynyt mitään niin sykähdyttävää, että olisi mainitsemisen arvoista.

Poika oli Tyttiksen kanssa yleisurheilukisoissa, joihin Tyttis osallistui ja pääsi lajissaan toiseksi.
Aikas mimmi tuo Tyttis, täytyy kyllä sanoa.

1 pkt seitä
1 rkl öljyä
n. 1/2 dl vehnäjauhoja
3-4 dl kermaa/maitoa
1/2 kalaliemikuutiota
1-2 rkl tilliä
1 tl sitruunapippuria
1/2 tl suolaa

Laita kattilan pohjalle tilkaa öljyä ja kaada jauhot päälle.
Sekoita hetki, mutta ei saa ruskistua.
Kaada neste päälle ja sekoittele hyvin, ettei jää paakkuja.
Lisää kalaliemikuutio ja mausteet.
 Kastikkeen hieman kiehahdettua lisää puolet kalapaketista kastikkeeseen ja anna kalan sulaa ja hapertua kastikkeen joukkoon. Lisää lopuksi vielä toinenkin puoli kalaa ja anna taas muhia niin että kala alkaa hajota. Voit auttaa hajottamaan kypsää kalaa kauhalla, näin kastista tulee nopeammin valmista.
Sitten vain nauttimaan kalakastikkeesta riisin kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)