kotiliesi

maanantai 6. tammikuuta 2014

Possun ulkofilee leikkeet aurajuustokastikkeella


Eiliseltä jäi muusia sen verran, että söimme tänään possun fileet muusilla. Tai siis yleensä teen muusia kunnon annoksen ja syömme sitä sitten pari kolme päivää eri lisukkeiden kera ja loput menee pannareihin ja leipä sekä sämpylätaikinoihin. 
Ostin taas kokonaisen fileen ja leikkasin siitä pihvejä. Näin pihvit tulevat huomattavasti halvemmiksi. Nytkin 7 leikettä maksoi hieman yli viisi euroa. 
Sitten vain nuijin pihvinuijalla pihvit ohuiksi leikkeiksi.
Paistoin pannulla kolme leikettä kerrallaan. Hieman öljyä ja voita kaveriksi pannulle. Kääntäessä pihvin ripottelin päälle hieman sormisuolaa sekä mustaapippuria.
 Kun pihvit ovat ohuita niin paistoaikakaan ei ole pitkä sekä toinen asia miksi usein leikkeet nuijin on, että lapset tykkäävät ohuista leikkeistä enemmän kun paksuista.
No, meidän nuoriso nyt syö leikkeet kyllä jo sekä paksuna että ohuina, mutta välillä näin.
Kun olen paistanut kaikki leikkeet kypsiksi lämmitin vielä kaikki pihvit yhdessä pannulla. 
Sitten vain tarjoilulautaselle odottamaan kastikkeen valmiiksi tulemista ja syömistä.Kun pihvit on pois pannulta kaada 2 dl kermaa pannulle, leikkeiden nesteeseen ja anna kiehahtaa.
Lisää joukkoon aurajuustoa (minulla noin 3-4 rkl ).
Anna sulaa kastikkeen sekaan.
Jos kastike näyttää liian sakealta (niinkuin minulla tuntui olevan lisää joukkoon vaikka 1/2 dl täysmaitoa.
Sitten vain kunnon sekoitus ja nopeasti syömään etteivät pihvit kerkiä jäähtyä tarjoilulautasella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)