sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pestokukkakaalimuusi


Tulimme juuri iltakävelyltä Ukkosen kanssa.
Muuten olenkin lukenut kaikki joute ajan kirjaa. No, tulihan tuossa pelailtua nuorimman kanssa hieman lautapelejäkin.
Kutomiset olen tänään jättänyt väliin, kun olkapä alkoi jumittamaan.

Löysin tämän herkullisen pestokukkakaali ohjeen Iltalehden Ilona hyvän olon liittestä.
Ohjeessa oli kyllä käytetty vihreää pestoa, mutta minulla oli punaista jääkaapissa ja en sitten sen takia jaksanut lähteä päivällä kauppareissulle.
Ukkoseni kun oli autolla muuttamassa vanhinta tyttöään ensimmäiseen omaan kotiin ja toisessa autossa kun ei tällähetkellä ilmastointi pelaa. Niin katsoin paremmaksi tyytyä siihen mitä kaapista löytyy ja hyväähän siitä tuli näinkin.
Ehkä huomenna lisään hieman peston määrä muusiin, kun syömme leikkeitä.
Tänään kaveriksi lautaselle pääsi valkosipuli täytettyjä kalapaloja.

200 g kukkakaalia
1 rkl pestoa (minulla punaista tomaatti-basilikapestoa)
2 hyppysellistä (sormi)suolaa
mustapippuria

Keitä kukkakaalin palat suolalla maustetussa vedessä pehmeäksi.
Kaada vesi pois ja lisää pesto joukkoon.
Hienonna muusinuijalla ja maista. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria joukkoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)