keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Jauheliha-kasviskeitto


Tänään oli keittopäivä.
Viikonloppuna oli kaupassa Atrian konsulentti ja häneltä sain jauheliha resepti vihkosen, josta tämä keitto on peräisin.
Pieniä muunnelmia keittoon toki taas tein eli linssit tulivat lisäksi ja puolitin keiton määrän (onneksi, koska tätä tuli nyt aivan sopivasti meidän rykmentillemme.)

Ilmoitin eilen hoitopaikkavälitykseen nettiin, että meillä vapautuu yksi hoitopaikka pikapuoliin ja tänään onkin saanut olla puhelimessa.
Täältä meildän läheltä näköjään taas lopettaa yksi ryhmäperhepäivähoito ja hoitopaikan hakijoita on nyt ilmaantunut jo seitsemän kappaletta havittelemaan tätä yhtä paikkaa. Ei kyllä kateeksi käy näitä vanhempia, kun katsoo tätä tilannetta mikä täälläkin on. Uusia taloja tulee kuin sieniä sateella, tuonne kilometrin päähän ja hoitopaikoista ei ole tietoakaan.

200 g naudan jauhelihaa
1 paprika
2-3 dl kukkakaalia
100 g pavun palkoja
3 valkosipulia
1 vihreä chili
1 rkl öljyä
2 tl yrttimaustetta
ripaus sormisuolaa
1 lihaliemikuutio
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl sokeria
5 dl vettä
1/2 ruukkua basilikaa
2 dl keitettyä riisiä
1 dl punaisia linssejä

Pilko kasvikset ja silppua valkkosipulit ja chili.
Kiehauta chili ja valkosipulit öljyssä.
Lisää joukkoon jauheliha. Mausta seos yrttimausteseoksella ja mustapippurilla.
Murenna liemikuutio jauhelihan päälle. Lisää kasvikset, tomaattimurska, sokeri ja vesi sekä riisi ja linssit.
Leitä 15 minuuttia.
Silppua basilika valmiin keiton päälle.
Tarjoile ruisleivän kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)