sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Parmesaanilihapullat tomaattipastalla


Taas tämä sama tilanne hyvää ruokaa tuli tehtyä ja resepti on hukassa. No, onneksi muistin, että lehtinen josta tein oli Yhteishyvän niinpä googletin ruoan ja sieltähän se löytyi.
Hävikkiviikon ollessa kyseessä ensin tein lihapullat ja söimme niitä perunamuusin kanssa ja seuraavana päivänä sitten loput pullat saivat tomaattisen pastan. Tässä kuvassa on siis vain puolet lihapulla annoksesta. Toisen puolen laitoin heti jemmaan jääkaappiin, kun vain ensin jähtyivät.

400 g naudanjauhelihaa
1 dl maitoa
1/2 dl korppujauhoja
1 kananmuna
2 tl oreganoa 
4 rkl persilja silppua
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 1/2 dl parmesaani raastetta


Sekoita maito, korppujauhot ja kananmuna. Anna turvota. Sekoita joukkoon jauheliha, hienonnettu persilja, mausteet ja parmesaaniraaste. Sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pieniä lihapullia. Paista lihapullat rasvassa pannulla tai 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. 





KASTIKE:

300 g paseerattutomaattia
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 tl fariinisokeria
2 tl currytahnaa

200-300 g pastaa

Valmista kastike. Sekoita kattilassa paseerattu tomaatti, murskattu valkosipulinkynsi ja mausteet. Keitä 5–10 minuuttia. Tarjoile lihapullat keitetyn pastan ja tomaattikastikkeen kanssa.
Ja tottakai parmesaania vielä tähän pastaherkun päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)