lauantai 12. lokakuuta 2013

kananuggetit


Täällä kananugetti kohun siivittämänä oli pakko tehdä kotitekoisia nugetteja. Nämä on niin helppoja valmistaa ja taatusti tietää mitä suuhunsa laittaa.

Tänään valmistimme myös nuorimmaisen tytön kanssa pakkaseen kahden viikon päähän jo ensimmäisen kakun synttäri juhlia ajatellen.
Siitä kuulette sitten kahden viikon päästä lisää, mutta sen verran voin paljastaa, että tulossa on oikea herkkujen herkku.

Muuten päivä on mennyt kauppareissulla ja olohuoneen sohvalla kutoen ja nuoriso elokuvaa katsellen.
Sinne sohvan sopukoihin taidan taas käpertyä ja koittaa saada aikaiseksi nuorimmaisen keeppiä. (Tuli näet jo noottia, että on homma kestänyt liian kauan.) :)

400 g broilerin sisäfileepaloja
mustapippuria
1 iso kananmuna
2 rkl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 dl korppujauhoja
3 tl paprikajauhetta
 3/4 tl (ruusu)suolaa
valkopippuria
öljyä

Leikkaa sisäfilee palat keskeltä puoliksi. Ripottele fileiden päälle mustapippuria.
Riko muna laakealle lautaselle ja lisää joukkoon vesi.
Seuraavalle lautaselle korppujauhot ja mausteet vielä yhdelle lautaselle vehnäjauhot.
Sitten vain kirität filee palat ensin vehnäjauhoissa ja seuraavaksi kasta kananmunaan. Kolmas vaihe on korppujauho-mausteseoksessa kieritys.
Sitten vain nugetit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Pirskottele pinnalle hieman öljyä ja laita uuniin 190 asteeseen noin 20 minuutiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)