kotiliesi

maanantai 16. syyskuuta 2013

Paistettua haukea

Sunnuntain ruokana oli paistinpannulla paistettua haukea perunoiden ja valkoviinikastikkeen kanssa. Unohtamatta tietenkään Ukkoseni ensimmäistä itse tekemäänsä munakokkelia. Munakokkelista on tullut meidän perheen suur herkku, jota tehdään melkeinpä joka kerta, kun keitetään perunoitakin.
Kävin sunnuntai aamuna kaivelemassa perunamaalta omia perunoita tätä ruokaa varten. Pari kattilallista vielä saadaan oman maan pottua sitten täytyy taas ostaa kaupan perunoita.
1 iso haukifile
kaksi hyppysellistä sormisuolaa
2-3 tl tilliä
2 tl kalamaustetta
mustapippuria
2-3 rkl voita
Päälle:
sitruunamehua
Ripottele kalan pintaan suolaa, kalamaustetta ja pippuria. Sitten fileet esim. lautaselle ja kelmu päälle ja maustumaan yön ajaksi jääkaappiin.
Seuraavana päivänä paistetaan pannulla ja pannulle reilusti voita
Miedohkolla lämmöllä niin kauan, että pinta alkaa tummua ja muuttuu rapeaksi, sitten käännetään toinen puoli ja se paistetaan myös rapeaksi.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)