kotiliesi

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kinkku-purjogratiini

 
Valion sivuilta löysin tämän meidän iltapala herkun ohjeen.
Pienesti keventäen ja muunnellen sain aikaan siitä tälläisen version.
Gratiinia taisi tulla hieman liikaa, mutta siitä sai niin hyvän kastin ruoalle, ettei se ollut ollenkaan pahitteeksi.
 
Kävin tänään kaivamassa omia perunoita maasta ja porkkanatkin olivat jo kunnon kokoisia. Niitä sitten söimmekin sellaisenaan jälkiruoaksi.
 
1 iso purjo
6 kinkkuleikkeen siivua
2-3 dl täysmaitoa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
mustapippuria
 
PINNALLE:
2 dl juustoraastetta
 
Halkaise ja huuhdo purjo. Leikkaa purjo n. 7 cm:n paloiksi. Kiehauta suolalla maustetussa vedessä pehmeiksi, 2 - 4 min. Nosta valumaan siivilään. Anna jäähtyä.
Muodosta purjosta pieniä nippuja. Pyöräytä leikkele purjonippun ympärille. Lado voideltuun uunivuokaan.
Valmista gratiinikastike: Yhdistä maito, muna ja mausteet. Kaada kastike vuokaan purjojen päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle.
Kuorruta 225 asteessa n. 15 min tai kunnes pinta saa kauniin värin. Tarjoa salaatin kanssa pikkuruokana tai pääruokana.
 
 

2 kommenttia:

  1. Lämmin kiitos !

    Teen huomenna,

    Salaisen puutarhan emäntä

    VastaaPoista
  2. Kiva kun tuli tarpeeseen.
    Toivottavasti tykkäät. Meillä on ainakin tästä piiraasta tykätty kovasti.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)