kotiliesi

torstai 2. toukokuuta 2013

Avokadopasta

 
 
Täällä alkoi eilen mahatauti. Kaikki muut ovat sen nyt sairastanut paitsi minä.
Hoidokeistakin on yli puolet poissa.
Huh huh, olen juossut yläkerran ja alakerran väliä. Vienyt hedelmiä ja juomista, siivonnut jälkiä ja pessyt pyykkiä.
No, nyt näyttäisi jo rauhallisemmalta, mutta pelkona tietenkin on, että seuraavaksi itse olen pedin oma.
Olenkin nyt koittanut syödä maitohappobakteerivalmisteita.
 
Tein lapsille ranskalaisia ja itseni teki mieli, jotain muuta kun rasvaista ruokaa.
Siispä tein pikaisen avokadopastan itselleni.
Oli kyllä herkkua.
 
300 g spagettia
2 avokadoa
1/2 kesäkurpitsaa
1 valkosipulinkynsi
1/4 chiliä
basilikaa ja ruohosipulia
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
3 rkl vihreääpestoa
1 dl juustoraastetta
parmesaania
 
Keitä pasta ohjeen mukaan ja valuta.
Leikkaa kesäkurpitsa pieniksi ja laita pastan joukkoon kiehumaan.
Halkaise sillävälin avokadot ja pilko pieniksi paloiksi.
Murskaa valkosipulin kynsi ja sekoita muut aineet tarjoiluastiaan.
Kaada kuuma spagetti tarjoiluastiaan ja sekoita hyvin.
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näkönen annos. Hyvää toukokuun alkua :)

    VastaaPoista
  2. Avokadot on täällä tosi suosikkeja.Kiva saada uusi ohje.Pitääpäs kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Oi, näyttääpäs herkulliselta! Minäkin muuten tämän TOOOSI pitkän tauon jälkeen yritän taas tehdä jonkinlaista paluuta tuon blogini kanssa... Sinua olen kyllä koko ajan tässä välissäkin seurannut, mutta kommentointi on kyllä valitettavasti jäänyt (jaloissa pyörii nyt vajaa 2-vuotias vilkas tyttönen)...

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kommenteistanne.
    Meillä Ukkoseni sanoi, että tälläistä saa kuulemma tehdä lisää vaikka kuinka ja paljon.
    Ihana kuula Kuovi, että olet taas mukana blogi kuvioissa :))

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)