tiistai 9. huhtikuuta 2013

Parsaa ja pekonimunakokkelia

Eilen illalla valmistin parsaa ja pekonimunakasta iltapalaksi.
Ai ai, mitä herkkua.
Oli kyllä kaikkien tykkäämä iltapala. Munakokkeli loppui heti kesken, olisi taas täytynyt tehdä tupla annos.
Nyt täytyisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa kuuraamaan nurkkia.
Jotenkin tämä kevät aurinko näyttää, kaikki villakoirat nurkista.
Vaikka olenkin imuroinut viikottain niin nyt tuntuu, että suursiivouksen aika on käsillä.
Nyt kun saadaan vain lämpimiä ilmoja niin pääsisi pesemään nuo ikkunatkin puhtaiksi. Nyt en tee samaa virhettä, kun viimme keväänä. Pesin ikkunat heti kevään kynnyksellä ja vilustutin itseni pahan päiväisesti. Nyt odottelen rauhassa ilmojen lämpenemistä, vaikkei odottaminen kuulu parhaimpiin luonteenpiirteisiini.





 

Napsauta parsan päästä kova osa pois. Parsa napsahtaa helposti kun taivutat sitä eli ota parsan päistä kiinni kummallakin kädellä ja taivuta parsaa. Parsasta napsahtaa kova varsi pois.
Vihreää parsaa ei tarvitse kuoria, joten paloittele parsat haluamasi kokoisiksi.
Paista pannulla voissa ja lisää mustapippuria sekä suolaa hyppysellinen.
Sitruunamehua vielä pirskotellaan parsan päälle.
Paistetaan parsoja hiljalleen käännellen viitisen minuuttia siten että saavat samalla vähän väriä.
4 kananmunaa
6 pekonisiivua
1 dl kolmenjuuston kermaa
ripaus sormisuolaa ja mustapippuria
Paista kattilassa ensin leikatut pekoni palat.
Riko munat ja lisää maito tai kerma sekä mausteet.
Kaada munamassa kattilaan ja sekoita voimakkaasti, kunnes massa on osittain hyytynyt.
Ota pois liedeltä, jotta massa ei kuivu liiaksi ja jatka sekoittamista, kunnes neste on kokonaan hyytynyt.

Sitten vaan ruohosipulia pintaan ja syömään.


4 kommenttia:

  1. Tuota Melodyn viestiä en meinannut löytää muualta kun sähköpostista. Lopulta tajusin mennä kommenteihin ja siellähän se oli roskapostissa.
    No, nyt sain sen laitettua tänne ja kaikki asiat ovat taas hyvin.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)