perjantai 5. huhtikuuta 2013

Pannukakku

 
 
Palailtiimpa tyttöjen kanssa juuri uimahallista.
Kyllä oli tytöillä vientiä, kun kumpaisenkin luokalta oli yllätys yllätys poikia uimassa.
Siinähän alkoi pojilla sellainen hyppy näytös kierros. No, täytyy kyllä myöntää, ettei meidän vesipedot jääneet yhtään heikommiksi vaan hyppivät ylä ponnulta niin kun pojatkin.
Äiti siinä jäi aivan, hiljaiseksi. Meinasi siinä jäädä oma urakka kokonaan tekemättä.
Myönnetään uitua tuli vain puoli kilometriä, kun tuli neitojen touhuja katseltua.
 
 
Viikolla tulin kokeilleeksi Valion sivuilta pannaritaikinan ohjetta on hieman erilainen kun omani kananmunatkin vatkataan ensin.
Ja niinhän siinä sitten kävi, kun uumoilinkin jauhot jäävät pieniksi paakuiksi.
Vaikkei tämä asia haitta paistetussa pannarissa, jos ei nyt tule isoa jauho klönttiä suuhun, mutta vatkata saa huimasti enemmän, että paakuja saa pieniksi.
Siispä edelleen suosin omaa vanhaa kikkaani pannari taikinassa. Kananmunat viimmeiseksi sitten kun on nesteeseen jo jauhot sekoittanut saa pajon kauniinpaa taikinaa.
Mutta hyvää oli se täytyy myöntää. Taidankin surauttaa tällä reseptillä ensi viikonkin pannarit.
HUOM: Pannaritaikinasta tulee pereuunin verran pannaria siis jos teet tavallisella uunilla kannattaa jättää yksi muna ja ainakin kaksi jos ei kolmekin desiä maitoa pois.
 
 
4 kananmunaa
1 l maitoa
5 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
3 rkl öljyä
 
 
Aloita pannukakun valmistaminen vatkaamalla munien rakenne rikki.
Lisää maito. Vatkaa joukkoon kuivat aineet ja Oivariini.
Anna turvota 30 min.
Pirskota uunipannun pohjalle hiukan vettä ja aseta sille leivinpaperi (paperi pysyy näin hyvin paikoillaan).
Kaada pannukakkutaikina leivinpaperin päälle.
Paista pannukakku 250 asteessa uunin keskiosassa ensin 15 min. Alenna lämpöä 225 asteeseen ja paista vielä n. 13 min tai kunnes pannukakun pinta ja pohja on saanut kauniin värin

4 kommenttia:

  1. Hyvän näköinen koostumus pannarissa Siis tuo sisus, voin kuvitella miten hyvää se on. Ettei liian kuivaa. Nam.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, siitä juuri itsekin pidintässä pannarissa.
    Lisäksi tuli isossakin uunissa tarpeeksi muheva versio.

    VastaaPoista
  3. Sillälailla minäkin ne munat aina lisään, viimeksi... Nyt alkoi tehdä pannaria mieli, se on aina vaan niin takuu hyvää. Harmi, kun ei koskaan ole jääkaapissa maitoa mistä tehdä äkkinäiseen mielitekoon, kun en ainakaan itse tykkää, että tuosta rasvattomasta, jota muuten juon, tulisi edes pannukakun makuista, ei sinnepäinkään.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Saga, meillä juodaan myös rasvatonta maitoa ja muuten ruokiin ja muihin resepteihin pyrin käyttämään täysmaitoa.
    Pannari on kyllä semmoinen kesto suosikki.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)