torstai 18. huhtikuuta 2013

Currykana-kuorrutus

 
 
Tätä samaista ruokaa on tänne tullut ennenkin tehtyä, mitä nyt kasvikset ovat olleet toiset.
Tämä ruoka on meillä ollut kesto suosikkina jo pitkät pitkät ajat.
Nyt teki niin mieli väsätä tämä kuorrutus uuniin, että oli pakko poiketa viikonruokalistasta ja vaihtaa lohivokki tähän broileri herkkuun.
 
Tytöt menivät tänään ensimmäisen kerran pyörällä kouluun.
Aamulla meinasi Ukkoselle nousta hiki otsaan, kun tytöt saivat ideansa kymmene minuuttia ennen lähtöä.
Mutta hienosti Ukkoseni pumppasi pyöränkumit ja huolsi kevät huollon pika vauhtia.
Minulle sitten jäi pyörän lukkojen ja avainten sekä kypäröiden etsiminen. Onneksi neidit alkaa olla niin isoja, että tuon etsimisen ja veivaamisen voi hyvin omintunnoin sysätä heidän omille harteille.
 
5 dl pastaa
vettä ja suolaa
1 keltainen paprika
100 g pakaste maissia
1 sipuli
3 broilerin rintapalaa
KASTIKE:
1 rkl voita
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl currya
5 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 dl kermaa
suolaa
150 g juustoraastetta
 
Keitä makaronit pussin ohjeen mukaan.
Valuta ja kaada uunivuokaan.
Kuullota sipuli silppu, lisää sekaan paloitellut broilerin palat sekä paprikat ja maissi.
Kiehauta kastiketta varten curry ja vehnäjauhot voissa.
Lisää vesi ja kanaliemikuutio. Keitä kastiketta noin 5 minuuttia. Sekoita 2/3 osa juustosta kastikkeeseen ja mausta.
Kaada vuokaan pastan päälle broilerikasvis seos ja sitten juustokastike. Sekoita kaikki hyvin sekaisin. Ripottele loppu juustoraaste vuoan pinnalle.
Kuorruta vuoka uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.
 
 

1 kommentti:

  1. helpot ainekset, mitä yleensä löytyy kaapista :D tätähän vois huomenissa vaikka kokeilla. tai ehkä jo tänään :P t. Hensku

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)