kotiliesi

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Täytetyt makkaratortillat

 
Jääkaapin perukoille on jäänyt tortilla "lättysiä" viimme taco kerrasta ja ajattelin ne nyt tehdä maukkaiksi makkara nyyteiksi.
Oli kyllä super hyvää.
Taidan ostaa koko tortilla pakkauksen ja tehdä näitä joku päivä hoidokeille välipalaksi.
Erilaisia makuja näihin saa sulatejuustoja ja makkara lajikkeita vaihtamalla.
Kuvissa on siis uunista tulleet pötköt puolitettuina.
 
Nyt on pienet hoidokit päiväunilla ja isommat melskaa ulkona, jospa nyt olisi pieni hetki itselle.
Eli sohvan nurkkaan istumaan ja katselemaan uutta Moda-lehteä, jospa sieltä ilmestyisi seuraava käsityö inspikseni. Pian on näet kolmas virkattu eteisen verhokappa tehty.
 
 
8 kpl tortilloja
n. 2 dl kurkkusalaattia
1 pkt koskenlaskijaa (tällä kertaa sipuli-ruohosipuli)
1 pkt grillimakkaraa
 
Levitä tortillat alustalle.
Laita lusikalla kurkkusalaattia tortillan keskelle.
Tasoita tasaiseksi ja lisää sulatejuusto nokareita kurkkusalaatin päälle.
Leikkaa makkara pituussuunnassa kahtia ja jaa jokaisen tortillan päälle halkaistu makkara.
Rullaa kääröiksi ja taita hieman reunoja, ettei täytteet valu pellille.
Nostele kääröt uunivuokaan saumapuoli alaspäin.
Kuumenna joko grillissä tai uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Tarjoa raikkaan salaatin kera.
 

3 kommenttia:

  1. Kiva ohje. Ärsyttää kun niitä pohjia jää aina muutama lojumaan jääkaappiin. Tämän toteutan :)

    VastaaPoista
  2. Tää on hyvä, makkarapaketistakin jää usein yksi jäljelle. Tähän saisi tähteet mukavasti kulumaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille Anonyymi ja Erja, itsekin pidin reseptiä hyvänä.
    Meillä jää aina tortilla lättyjä sekä makkaraa nyt on herkullinen ja helppo ohje minne ne piilottaa.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)