kotiliesi

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Sipulisalsa

 
Tänään oli ruokana kukkakaalimuusia ja paneroitua kalaa sipulisalsalla.
Pidän sipuleista ja niitä onkin joka ruoassa eri versioina niin puna-kelta- purjo- tai valkosipulina.
Tässä reseptissä maut pääsevät oikei oikeuksiinsa. Söin ihan tälläisenäänkin tätä maukasta salsaa.
 
Pojan kanssa kannoimme kaksi sohvatuolia yläkertaan. Saivat tytöt kaksi laiskanlinnaa huoneeseensa löhöily tuoleiksi.
Meillä on vaan niin hankalaa tuo huonekalujen siirtely, kun ovet ovat yläkertaan niin kapeat, että saa kääntää ja vääntää joka suuntaan, jotta sai tuolit haluamaansa paikkaan.
 
1 sipuli
1 punasipuli
pieni pala purjosipulia
1/2 dl hunaja-omenaviinietikkaa
8tähän käy hyvin muutkin viinietikat itsellänikin oli sitruunaviinietikkaa)
1/2 tl aromisuolaa
1/4 tl viherpippuria murskattuna
1/2 tl rakuuna
 
Kuori sipulit ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi.
Hienonna halkaistu, huuhdottu purjo.
Kuumenna etikka kattilassa. Lisää sipulit ja mausteet. HUOM:Itse en muutakun annoin nopeasti etikan imeytyä, mutta jos haluaa miedompaa niin hauduttele hieman pidempään.
Hauduta keskilämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes etikka on haihtunut pois.
Tarjoa lämpimänä tai kylmänä rapean kalan kanssa.
 
Salaatiksi olen koko viikonlopun valmistanut simppeliä mutta hyvää kiinankaali-fetasalaattia. Johon laitoin kiinankaalia, säilyke paprikasuikaleita kurkkua sekä fetajuustoa.
Ai ai, mitä herkkua.
 

6 kommenttia:

  1. Hei tää teksti hyvin muistutti, että pitääkin testata kukkakaalimuusia! ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Milla, kukkakaalimuusi on kyllä kokeilemisen arvoista. Meillä ainakin herkkujen herkku.

    VastaaPoista
  3. Sipulisalsaa täytyy ehdottomasti kokeilla, tykkään minäkin sipuleista eri muodoissa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tuulia.
    Ihanaa kuulla, että meitä "sipuli ihmisiä" on muitakin.

    VastaaPoista
  5. Sipuli on niiin hyvää :) ja nyt lomalla on uskaltanut syödä sitä valkosipuliakin, kun hiukan pitää työpäivinä varoa.

    VastaaPoista
  6. Sarppu kiitos, puhut asiaa.
    Meillä on melkein kakuissakin sipulia ;)

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)