sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Meksikolainen kanapaistoa


 
Nämä viikonloput menevät niin vauhdilla, ettei kerkiä aina kirjoitella.
Nytkin Mumsku tuli perjantaina kyläilemään ja siinähän se ilta meni rupatellessa ja saunoessa.
Seuraavan päivänä lähdimme ostoksille. Mumskun lähdettyä oli koko perheen tukki savotta ja loppu ilta meni kutoessa.
Tänään onkin saatu paljon aikaiseksi, ruoan jälkeen kaupoille etsimään synttärilahjaa tyttöjen kaverille ja nyt sain paikat imuroitua ja luututtua sekä pölyt pyyhittyä.
Välillä Ukkosta käyty jelppimässä uuden puuvajan vaaituksessa.
 
 
Tänään tein päivälliseksi Ruokasuosikit Meksikosta-kirjasta tortillaista kanapataa.
Nuorimmainen vielä teki pizzaa lopuista tortilla lettusista.
Sai taas tähteeksi jäänyt jauhelihakastike oivan piilopaikan :))
 
 
6 tortillaa
1 rkl öljyä
400 g broilerinsuikaleita
1 iso sipuli
1 dl makeaa chilikastiketta
3 rkl tuoretta korianteri silppua
1 tl oreganoa ja tinjamia
3 valkosipulinkynttä hienoksi pilkottuna
1/2 tl juustokuminaa jauhettuna
200 g juustoraastetta
1 kanaliemikuutio
5 dl vettä
100 g parmesaan raastetta
 
Tarjoiluun:
smetanaa
makeaa chilikastiketta
 
Suikaloi tortillat ja laita uunivuokaan, pirskottele öljyä päälle ja paista uunissa puoli tuntia 190 asteessa.
Paista broilersuikaleet ja lisää joukkoon sipuli sipulisilppu´ja mausteet sekä chilikastike ja juusto.
Kaada broilerseosta  uunivuokaan ja pinnalle tortillasuikaleita. Tee näin kerroksia ja jätä päällimmäiseksi tortilla kerros.
Kaada päälle kanaliemi eli keitin vettä ja sinne kanaliemikuutio.
Pinnalle parmesaan raastetta.
Paista uunissa puoli tuntia tai niin, että pinnan juustoraaste on saanut kauniin värin.
Pne tarjoiluvaiheessa oheen lisikallinen smetanaa ja chilikastiketta maun mukaan.
 




perjantai 28. syyskuuta 2012

Kookos-bataattikeitto

 
 
Olen jo pitkään pitänyt itselleni yhden kerran viikossa kasvis päivän. Nyt kasvispäivän anti oli bataattikeiito.
Tälläisinä päivinä katson, että hoidokeille sekä omille lapsille on ruoaksi jokin muukin vaihtoehto.
Mutta yllätyksekseni lapsetkin halusivat keittoa, jota lopulta jäi nipin napin yksi annos syömättä.
Laset ottivat jopa lisääkin ja kehuivat keiton makua.
Minäkun olin niin varautunut, että syön samaa keittoa vielä toisenkin päivän.
 
 
400 g bataattia
2 sipulia
2 valkosipulia
6 dl vettä
kanaliemikuutio
1 prk kookos-lime ruokakermaa
50 g sulatejuustoa (kaoskenlaskija voimakas)
1-2 rkl vaaleaa balsami viinietikkaa
suolaa
valkkopippuria
 
PINNALLE:
tuoretta korianteria
 
Keitä sipuli silppu ja kuoritut bataatin palaset vedessä kypsiksi.
Lisää joukkoon kanaliemikuutio ja valkosipuli murskattuna.Kaada joukkoon myös kookosruokakerma.
Soseuta sauvasekoittimella samettisen sileäksi keitoksi ja laita takaisin liedelle.
Lisää joukkoon sulatejuusto nokare ja mausta.
Leikkaa pinnalle vielä tuoretta korianteria.
(Lapsien keittoon en laittanut korianteri silppua.)


torstai 27. syyskuuta 2012

Hedelmäinen broilerikastike



Tervetuloa lukijaksi Jane.
 

Pientä piristystä kastikkeeseen tuo, kun laittaa sekaan hedelmiä.
Tälläkertaa minulla oli broileri kastissa banaania ja ananasta.
 
Ukkoseni on saunan kupeessa olevan puuvajan ja nyt sinne on tulossa uusi isompi ja komeampi tilalle.
Manasin vaan taas itseäni, kun en taaskaan kerennyt ottamaan kuvaa vanhasta ränsistyneestä vajasta.
Siitä olikin jo katto paanut lähteneet myrskyillä puoliksi pois ja vaja könötti uhkaavasti kallellaan.
Nyt vain olemme pähkäilleet vajan väriä, koska keltainen väri lähtee ensi kesän aikana talosta ja saunasta emme halua vajaakaan keltaiseksi.
Nyt vain mietintä myssyä päähän ;))
 
 
 
300 g maustamattomia breoileri suikaleita
1 sipuli
1 prk kokonaisia herkkusieniä liemineen
1 kanaliemikuutio
1-2 dl paseerattua tomaattia
n. 5 dl vettä
50 g sulatejuustoa (koskenlaskija voimakas)
Ananas paloja
1 banaani
suolaa
currya
 
Ruskista broilerisuikaleet ja sipuli pannulla.
Lisää kypsien suikaleiden joukkoon paseerattu tomaatti ja vesi sekä kanaliemikuutio.
Anna muhia hetken aikaa, lisää sitten hedelmät ja herkkusienet liemineen ja mausta kastike.
Tarjoiile riisin tai nuudelin sekä raikkaan salaatin kanssa.




keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Maistiaisia



 



 
Herkuttelimme Myllyn paras pakasteilla.
Saimme maisteltavaksi buzzadorin kautta, hekullisia leivonnaisia.
Eniten meidän perhettä miellytti mustikkapullat, jotka olivat herkullisia ja kaiken lisäksi valmiita heti sulatuksen jälkeen nautittavaksi.
Hämmästyin iloisesti kun luin pussin kyljestä, että pullat voi lämmittää mikrossa valmiiksi tai sulattaa normaalisti huoneen lämmössä ja syödä.
 
 




Leivokset olivat meidän perheen makuun liian makeita.
Itse pidin kinuskileivoksesta enemmän samoin enemmistö herkuttelijoista yksi taas kallistui suklaaleivoksen puolelle.
 
Nautiskelemassa oli kahdeksan henkilöä joista vain osa halusi kuviin.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Tiskirätit

 
 
Nyt on tullut väkästettyä tiskirättejä.
Yksi sai jo hyvän kodin Tukholmasta ja tänään lähti arvonnan voittajille omansa.
Nämä rätit on tehty Novitan Hanko kierrätyspuuvilla langasta. Yhdestä lankakerästä tulee kaksii tiskirättiä.
Helmineuleella valmistetut rätit ovat erittäin imu kykyisiä ja imukyky senkun paranee jokaisen pesun jälkeen.
Pesu on konepesu 40 asteessa.
(Ohje löytyy Novitan kesä 2021 lehdestä.)
 
Loin 24 tai 26 silmukkaa ja tein helmineuletta eli 1 oikein 1 nurin ja seuraavalla kierroksella oikeat silmukat nurin ja nurjat oikein. Toista kierroksia.
Tee haluamasi kokoinen rätti ja päätä silmukat helmineuleella.
Älä katkaise lankaa vaan jatka virkaten reunoille pitsi neule.
Virkkaa samaan silmukkaan 1 pylväs kaksi +2 ketjua, seuraavaan silmukkaan 1 kiinteäketjusilmukka ja jatka näin koko rätti ympäri ja päätä työ.
 
 
 

Omenapannukakkua


No, nyt on matkat matkailtu ja kaikki meni paremmin kuin hyvin.
Olen tässä taas päässyt käsitöiden makuun.
Tuntuu aivan siltä, että vuorokaudessa on aivan liian vähän tunteja, kun innostun kutomaan.
Seuraavassa postauksessa siitä sitten enemmän.
 
Taas näitä omppujen käyttö niksejä.
Oli meinaan ihanan makoista pannaria, sokerin määrää voikin hieman vähentää jos omput ovat makeita happamiin kannattaa kyllä pistää sokeria ihan tavallisesti.
 
 
4 dl vehnäjauhoja
n. 3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniliinisokeria
4 omenaa
8 dl maitoa
2 munaa
(1/2 dl öljyä)
ripaus kanelia pintaan
 
Sekoita kuivat aineet ja raastettut omenat sekä maito sekaisin. Vatkaa jauhopaakut hyvin rikki ja lisää munat joukkoonLisää halutessasi vielä öljy (minä jätän joskus pois kokonaan.)  Anna turvota vähintään puoli tuntia jääkaapissa. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele pinnalle kanelia.
Paista uunissa 225 asteessa noin 30-40 minuuttia.
 
 

torstai 20. syyskuuta 2012

Tuubihuivi

 
 
Kesällä tulikin tehtyä vähemmän käsitöitä, mutta nyt taas alkoi langat ja mallit pyöriä mielessä.
Tämän ihanaakin ihanemman ohjeen löysin sattumoisin Kardemumman talo-nimisestä blogista.
Tein tämän kaksinkertaisella langalla Rosa mohair.
Ohejekin löytyy samasta paikasta joten en sitä ala kirjoittelemaan enään uudestaa.




keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vaniljainen omenapiirakka

 
Ukkoseni on nyt uurastanut siihen malliin ulkona, että täytyy tarjota hänelle jotain hyvää kahvin kanssa.
Siispä omppupiirasta taas...;))
Tämä piiras meni kyllä niin vikkelästi parempiin suihin, että pakkohan sen on olla hyvää.
Piirakan voi tehdä myös muista maustetuista rahkkoista tai halutessaan ihan ilman tavallisesta ei maustetusta rahkasta, kuinka itse haluaa ja millä fiiliksellä kulloinkin on.
 
2 dl juoksevaa margariiniä
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
200 g vaniljarahkaa
 
PINNALLE:
4 omenaa
sokeria ja kanelia
 
Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Lisää rahka ja kuivat aineet sekoita ja kaada piirasvuokaan.
Vuoraa pohja ja reunat taikinalla lisää kuoritut ja pilkotut omenat päälle ja pinnalle sokeria ja kanelia.
Sitten vain uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi.
 
 
 


Tonnikalasalaatti


 
 
Salaatin makuun päästyämme on nyt iltapalana ollut jos jonkin makuista ja laista salaattia.
Tonnikalasta saa nopeasti maukkaan salaatin. Maku vaihtoehtojakin on vaikka kuinka paljon. Kaupan hyllyt kun notkuvat mitä maukkaampia tonnikaloja eri lisukkein.
Tähän salaattiin käytinkin tonnikalaa ja vihanneksia Mexicana-säilykettä.
 
3 dl riisiä (tähteeksi jäänyttä)
1 prk mexicana säilyke tonnikalaa
7 kirsikkatomaattia
salaattia
1 suolakurkku
5 aurinkokuivattua tomaattia
 
Sekoita riisi ja tonnikala sekaisin. Revi mukaan salaatti ja leikkaa suolakurkku ja tomaatit.
Sekoita ja laita maustumaan jääkaappiin joksikin aikaa.
Nauti sellaisenaan tai salaatinkastikkeen kanssa.
 
 


tiistai 18. syyskuuta 2012

Perunarieskat



Sunnuntaina tuli tehtyä aimo annos perunamuusia.
Nyt tuleekin sitten peruna herkkuja.
Yleensä olen perunarieskat tehnyt ohrajauhoista mutta nyt tuli tehtyä sitten vehnäisistä.
 
Ukkoseni on koko päivän ahertanut lautojen kanssa ulkona. Pinonnut sirkkelöinyt ym.
Huomenna on tulossa uusi lasti puita, huh huh, minnehän nekin saadaan mahtumaan.
 
2, dl perunamuusia
1/2 tl suolaa
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
 
Sekoita kaikki ainekset ja taputtele pellille rieskaset, jauhotetuin käsin.
Paista uunissa 275 asteessa kunnes rieskat on saaneet kauniin värin pintaan.
Noin 10 minuuttia.



Arvonta suoritettu



Arvonta on eilen suoritettu, nuorimmaiseni toimi onnettarena.
Ja arpa suosi tällä kertaa
 
Anonyymi 2 (toivottavasti saan sinuun yhteyden)
ja
 
PALJON ONNEA VOITTANEILLE. 

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kanasalaatti



Tämä pirtsakka kanasalaatti loppui aivan kesken.
Teen tarkoituksella hieman pienempiä salaatti määriä, jotta niitä ei jäisi notkumaan jääkaappiin.
Näitä salaatteja olemme nyt ukkoseni kanssa syöneet iltapalaksi ja onkin ollut todella maukasta vaihtelua.
Tähän salaattiin tulee päivälliseksi syömästämme ruoasta riisi ja yksi broilerinkoipi.

salaattia
1 broilerin koipireisi
2-3 dl keitettyä riisiä
6 kirsikkatomaattia
5 cm kesäkurpitsaa
1 omena

KASTIKE:
1 1/2 dl kermaviiliä
3/4 dl majoneesia
2 rkl makeaa chilikastiketta
2 tl paprikajauhetta
 1 tl currya
ripaus suolaa
Pinnalle:
roseepippuria

Riivi broilerin liha irti luista ja pilkko pieniksi.
Revi salaatti, lohko tomaatti ja kuutioi kesäkurpitsa  ja omena.
Sekoita ainekset salaatiksi.
Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin sekaan.
Anna maustua jääkaapissa hetki ja ei kun syömään.

 


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Broilerinkoivet riisipedillä

 
No, nyt tulee oikein herkullista ja helppoa broilerruokaa. Tämän ruoan saa sutjakasti tehtyä ja voi touhuilla muita töitä ruoan uunissa olon ajan.
Tähän ruokaan saa myös piilotettua kaikkia tähteitä mitä kaapin perukoilta löytyy.
 
Ukkoseni on maalaillut autotallin ovia.
Minä olen ulkona koittanut laittaa pihaa syksy- ja talvi-kuntoon.
Portaille tuli uudet syyskukat ja vanhat kesä kukat pääsi sisälle eteiseen, (ne jotka olivat siinä kunnossa, että kehtasi sisälle viedä.
 
3 dl riisiä
1 dl herne-maissi-paprikaa
n. 2 dl kesäkurpitsaa kuutiona
2 sipulia
5 aurinkokuivattua tomaattia
1 dl 3 juustonruokakermaa
1 dl juustoraastetta
30 g homejuustoa
1 dl kreikkalaistajugurttia
5 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
1 tl currya
 
PÄÄLLE:
broilerin koipireidet
 
Kaada riisi uunivuoan pohjalle. Lisää kasvikset ja nesteet sekä juusto, mausteet ym.
Murenna kanaliemikuutio hyvin nesteeseen. 
Sekoita hyvin sekaisin.
Laita broilerinkoivet riisin päälle ja kaada hieman broilerien mauste nestettä koipien päälle.
Paista uunissa noin tunti 225 asteessa lopussa voi hieman alentaa lämpötilaa jos haluaa.


lauantai 15. syyskuuta 2012

Juustoinen broilerisalaatti


 
Tämähän alkaa pahasti näyttää jo sille, että meillä eletään pelkillä omenapiirakoilla  ja salaatilla.
Mutta kyllä täällä on ruokaakin syöty, nyt vain on tullut tehtyä noita tuttuja perusruokia, joita tänne blogiin olen jo laitellut.
 
salaattia
6 kirsikkatomaattia
1/4 paprikaa
1 broilerin rintafile
30 g homejuustoa
ruohosipulia
kurkkua
parmesaania
ripaus rosmariinia ja mustapippuria
 
Paista broilerifile pannulla kypsäksi ja anna jäähtyä.
Revi salaatti ja leikkaa tomaatti ja kurkku paloiksi ja laita salaattien joukkoon.
Leikkaa homejuustosta 2 ohutta siivua ja murusta sekin salaatiin.
Pinnalle hieman ruohosipulia ja mausteet.
Leikkaa broilerifile suikaleiksi ja laita salaatin päälle.
Anna hetki maustua jääkaapissa ja sitten vain halutessaan voi lisätä salaatinkastiketta ja syömään.



 
Kasvihuone tekee satoaan kovaa kyytiä.
Tässä ensimmäinen kurkku jonka otin jo näin pienenä, koska houkutus oli liian suuri päästä maistamaan sitäkin herkkua.
Loput kymmenkunta kurkkua saavatkin kasvaa vielä jonkin aikaa.


perjantai 14. syyskuuta 2012

Omenapikaistus


 
Ja taas omppupiirakkaa....
Toivottavasti vielä jaksatte herkutella ;))
Tämän piiraan saattaminen uunikuntoon vie lyhyemmän ajan kuin ohjeen kirjoittaminen.
Ja yllätys vieraat ovat tyytyväisiä.
Piiras ei ole varsinaisesti kaunis päältä, vaan eipä ole silkkoa sisältä.
 
Ukkoseni on tänään taas ahkeroinut nyt sai ulkovarastomme ovet.
Ennen oven virkaa on pitänyt suojapeite, taas saatiin pihapiiriä fiksattua ja yhden rästissä olevan asian tehtyä.
No, sitä mukaa kun näitä rästi hommia tekee, niitä toisesta päästä tulee saman verran lisää vanhassa talossa, mutta emme anna sen lannistaa
 
 
n.5-6 pientä omenaa
kanelia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
(halutessa voi käyttää 3 dl vehnäjauhoja)
1 1/2 dl sokeria
n. 100 g kovaa voita (ota esille jääkaapista vasta, kun tarvitset sitä)
 
Kuori omenat ja lohko kapeahkoiksi lohkoiksi "veneiksi" ja asettele vuokaan niin, että pohja peittyy. Ripottele päälle kaneli.
Sekoita jauhot ja sokeri keskenään ja ripottele tasaisesti omenalohkojen päälle niin, että ne peittyvät kokonaan (pinta jää kumpareiseksi.)
Ota voi jääkaapista ja leikkaa siitä terävällä veitsellä tai juustohöylällä ohuita viipaleita ja asettele ne vieriviereen jauhoseoksen päälle.
Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin.
Tarjoile haaleana vaniljakastikkeen tai pehmeän jäätelön kanssa.
Maistuu kyllä kylmänäkin.
 
 
 

Kauraleipä



Tämä kauraleipä on tehnyt meillä aina hyvin kauppansa.
Kaurahiutaleissa on suuria eroja. Tähän helppoon ja nopeatekoiseen leipään sopii mielestäni parhaiten tavalliset kaurahiutaleet ei mitään minuuttihiutaleita.

Kyllä on ilo katsella kun kaikille maittaa tuore leipä.

Tänään onkin blogissani 2-vuotis synttärit, joten kipinkapin osallistumaan arvontaan jos et vielä ole itseäsi siihen ilmoittanut.


3/4 l vettä
3 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa


3 dl maitoa
3/4 palaa hiivaa
n. 14 dl vehnäjauhoja


Keitä vedestä ja kaurahiutaleista puuro ja mausta se suolalla.
Jäähdytä.
Sekoita hiiva maidon joukkoon ja lisää seos puuron joukkoon. Alusta taikina vehnäjauhoilla. Kohota liinan alla. Jaa taikina kolmeen osaan ja leivo leiviksi. Kohota noin 30 minuuttia.
Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
Laita jäähtymään liinan alle.



torstai 13. syyskuuta 2012

Vaniljainen omenapiirakka


 
 
Lupailin teille omenaherkkuja ja niitähän tässä taas on tarjolla.
Meillä on omenaa tullut tänä vuonna taas runsaasti.
Hieman on rupista ja matoista mutta osa ihan priimaakin.
Siispä mikäs sen mukavampaa kun käyttää satoa hyödyksi.
Vielä ei yksikään herkku ole kerennyt pakkaseen asti odottamaan vieraita, mutta eiköhän sekin aika vielä koita, että pakastinkin herkuista täyttyy.
 
100 g margariiniä
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl vanillaa
n. 6 omenaa
2 rkl fariinisokeria
2 tl kanelia
 
Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna ja jauhot.
Vatkaa vanillasta kuohkea vaniliavaahto ja sekoita noin 1 dl vaahtoa varovasti taikinan joukkoon.
Painele taikina piirasvuoan pojalle ja reunoille.
Kuori ja raasta karkeaksi raasteeksi omenat.
Sekoita fariinisokeri ja kaneli raasteeseen ja levitä omenatäyte piirakkapohjan päälle.
Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia ja tarjjoile lopun vaniliavaahdon kanssa.
 




keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Lämmin perunasalaatti ja ryynimakkara

 
Tässä iltapalamme eiliseltä raikasta perunasalaattia tähteeksi jääneistä perunoista.
Nyt on taas ollut niin salaatti pitoista tämä kirjoittelu.
Meillä ollaan kyllä tykätty ja linja pysyykin tälläisenä nyt jonkin aikaa.
Toivottavasti olette yhtä innostuneita kun mekin olemme.
On meinaan tullu niin ihania makuelämyksiä näiden salaattien kanssa nyt vastaan, että meinaa oikein viedä mukanaan koko homma.
 
Ukkoseni on urakoinut nyt neljä tuntia pihalla lauta souvissa. Saimme pihaan rekkalavallisen lautoja ja pian ne jo on siistissä nipussa.
 
6 perunaa
1 pieni punasipuli
1/4 osaa kesäkurpitsaa
oliiviöljyä
salaattia
1/2 tl suolaa
mustapippuria
5 minitomaattia
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl oliiviöljyä
 
 
Paista perunan paloja ja sipulia sekä kesäkurpitsaa pannulla niin, että se saa hieman väriä pintaan. Mausta vihannekset suolalla ja pippurilla.
Revi salaattia suupaloiksi ja laita salaatti sekä tomaatit kulhoon lisää joukkoon hieman jäähtyneet vihannekset. Kaada koko salaatin päälle vielä halutessasi hieman sitruunanmehua ja öljyä.
Anna hetki maustua ja nauti grillatun tai paistetun makkaran tai grillipihvin kanssa.
 
 

Mehevä porkkanasalaatti

 
 
Nyt on löytynyt kyllä niin hyviä ja maukkaita salaatteja.
Tämä salaatti tulee myös kuulumaan ruokapöytäämme. Maultaan salaatti voisi olla suoraan kaupan salaatti hyllystä. Tämäkin ohje on Ukkoseni verstaalta löytämästä "Hyvä kokki" kirjasta.
 
 
3 porkkanaa
1 omena
1/2 sipulia
2 kovaksi keitettyä munaa
 
KASTIKE:
2 dl kermaviiliä
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
 
Kuori ja raasta portkkanat, omena ja sipuli.
Hienonna munat.
Sekoita kermaviiliin mausteet ja lisää kastike salaatin joukkoon.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kauraomenapaistos

 
Nyt alkaa taas meillä kauraomenapaistokset näytellä isoa roolia.
Siis se tarkoittaa sitä, että joka päivä paistelen eri sorttisia omppu juttuja. Tämä ensimmäiseksi paistokseksi päässyt oli maukas, mutta isompi tytöistä ei tykännyt omenoista jotka oli lohkoina joten koitan saada ensi kerraksi omenat eri muotoon.
 
Meillä on aamu puurolla aina tarjolla kaneli-sokeria eli itse sekoitan kanelia ja sokeria kulhoon ja tässäkin ohjeessa käytin sitä pelkän fariinin sijaan.
 
6 omenaa
n. 2 rkl siirappia
2 tl kaneli-sokeria
75 g juoksevaa margariiniä
1 dl fariinisokeria
4 dl kaurahiutaleita
 
Kuori ja lohko omenat uunivuoan pohjalle.
Kaada omppujen pinnalle siirappi ja ripottele kaneli-sokeri.
Sekoita kaurahiutaleet juokseva margariini sekä fariinisokeri ja kaada omppujen päälle.
Paista uunissa 225 asteessa noin 20-30 minuuttia.
 




Sellerisalaatti


Lauantaina tuli tehtyä tälläistä selleri salaattia.
Ikinä en salaattiin ollut selleriä laittanut kastikkeihin ja patoihin kylläkin.
Todella mieluinen yllätys kuinka sopiikaan omenan ja raikkaan kastikkeen kanssa yhteen.
Tämän salaatti sai alkunsa lauantaina katsomastani ruokaohjelmasta, sopivat ainekset kun löytyi omastatakaa kaapista pakkohan tätä oli kokeilla ja takuulla teen uudelleen.
 
 
2 varsiselleriä
1 omena
1 dl maustamatonta jugurttia
1 rkl majoneesia
n.1/2 rkl väkevää sinappia
 
Leikkaa varsiselleri ja omena pieniksi paloiksi. Kaada ainekset salaatti kulhoon ja laita päälle kastike ainekset sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa jonkin aikaa.



Tässä kuvaa lauantain onnen hetkistä, Särkänniemen päättäjäisistä tyttöille jäi ihana muisto nauhanvedosta pääpalkinto. Ristimä nimeksi tuli "Onni"
"Onni  sai nyt hyvän kodin" kertoivat tytöt heitä hakiessani ratkirimukkaalta :))
 

maanantai 10. syyskuuta 2012

Tomaattinen rakuunakanakastike


Tervetuloa lukijaksi  -H-.
 

Tänään oli tyttöjemme harras toive saada lanakastiketta ja riisiä. Niinpä aamulla puuron teon jälkeen aloin suunnitella kastiketta ja tälläinen siitä tuli.
Täytyy kyllä samaan hengen vetoon saoa, että on muuten vietävän hyvää kastiketta tai sitten meillä on vain ollut aivan liian pitkä tauko broilerkastikkeen suhteeen ;))
 
300 g naturel broilersuikaleita
1 sellerinvarsi
1 sipuli
n.3 dl tomaattimurskaa
50 g sulatejuustoa
1 1/2 dl kermaa
mustapippuria
11/2 tl rakuunaa
1 tl suolaa
 
 
Paista broilersuikaleet ja kaada joukkoon silputtu selleri ja sipuli.
Kuullota hetki lisää sitten tomaattimurska.
Hetkisen taas broilersuikaleiden makkustuttua lisää sulatejuusto ja juuston sulamisen jälkeen kerma
ja mausteet. Maista kastiketta ja tarjoile riisin ja salaatin kanssa.



lauantai 8. syyskuuta 2012

Tomaattiset jauhelihapyörykät

 
 
Herkullisen messeviä tomaattipyöryköitä.
Nämä valmistuvat näppärästi ja ovat todellakin ihanan kosteita ja herkullisia.
Tein 200 g jauhelihaa pieniä pyöryköitä, olivat tosi mieleen lapsille ranskalaisten kaveriksi.
Olen nyt alkanut tekemään hieman pienepiä määriä ruokaa, koska kulutus on pienentynyt ja ei jää niin paljoa tähteitä.
Salaatti ja muut lisäkkeet kun ottaa lukuun ruoan määrä ei todellakaan tarvitse olla niin suuri.
 
 
200 g naudanjauhelihaa
1 dl tomaattimurskaa (paseerattuatomaattia)
1/2 dl korppujauhoja
1 kananmuna
1 pieni sipuli
öljyä
suolaa
1 tl oreganoa
mustapippuria
 
 
Soseuta tomaattimurska tai käytä paseerattua tomaattia sekoita korppujauhot houkkoon.(Voit pakastaa lopun tomaattimurska.) Anna turvota noin 5 minuuttia.
Lisää muna, sipuli ja mausteet sekä jauheliha.
 Sekoita tasaiseksi ja anna tekeytyä jääkaapissa. Minulla oli yön yli mutta ihan puolituntiakin riittää mainiosti.
Pyörittele kostein käsin pieniä pyöryköitä ja paista pannulla tai uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Ja ei kun herkuttelemaan perunoiden ja salaatin tai salsan kanssa.

Maissisalsa

 
 
 
Nyt sitten suut makeaksi, ihka ihanalla maissisalsalla.
Tässä on taas näitä herkkuja mitä varmasti tulee tehtyä uudemmankin kerran.
Sopii muuten jauhelihapullien kaveriksi, ihan kun nenä päähän. Eli suosittelen maistamaan ja kokeilemaan tätä niin helppoa ja nopeaa lisäkettä.
 
Meillä neidit on Särkänniemen kesäkauden päättäjäisissä ja juuri sain kuvaviestin tytöt olivat voittaneet ison pehmolelun.
Lupasin lähteä hakemaan tytöt autolla kotiin ettei tarvitse linja-autoon mennä ison lelunsa kanssa.
No, jääpä taas joku muisto kesän hauskuuksita.
 
1 pss 200 g maissia
1 tomaatti (minulla 4 minitomaattia)
1/2 sipulia
1/2 dl makeaa chilikastiketta
1/4 tl mustapippuria
 
Sulata maissit. Kuutioi tomaatit ja hienonna sipuli pieniksi.Lisää kaikki ainekset maissin joukkoon. Anna salsan maustua jääkaapissa ennen tarjoamista.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Mausteinen kurpitsakeitto

 
 
Ensimmäinen kasvihuoneesta saatu kurpitsa on nyt päässyt ruoaksiasti.
Tämä ei ollut vasta kun kahden nyrkin kokoinen, mutta pakko oli poistaa,että isompi sai tilaa kasvaa vieressä.
Niinpä sain ensimmäisen keiton tehtyä.
Olen sitä nyt yksin syönyt paripäivää (meillä kun ei muut kiinnostueneet koko keitosta. No, nuorimmainene maistoi ja sanoi maun olevan hyvää, mutta söi kuitenkin muiden kanssa toisia ruokia.)
Onneksi veljeni tuli käymään ja söi hyvällä ruokahalulla lopun keiton. Ettei minulla tule keitosta yliannostusta. Vaikka helppoahan näiden keittojen jatkojalostus on murekkeisiin ja leipiin olen niitä ennenkin laitellut ja hyvin on kaupaksi mennyt.
 
 
2 pientä sipulia
1 iso valkosipuli
öljyä
1/2-1 rkl carrytahnaa
1/2-1 tl inkivääriä
chiliä
n. 200-300 g kurpitsaa
3 dl kanalientä (3 dl vettä+kanaliemikuutio)
2 dl ruokakermaa
1/2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa


Kuori ja silppua sipulit, valkosipulit ja omenat. Kuullota  kattilan pohjalla sipulit ja omenat öljyssä.
Lisää joukkoon currytahna, inkivääri ja chili. Paista sekoitellen muutaman minuutin ajan.
Lisää kattilaan kurpitsat sekä kanaliemi ja kuumenna. Anna keiton porista hiljalleen noin 30 minuutin ajan.
Soseuta keitto ja sekoita joukkoon ruokakerma, sitruunan puristettu mehu ja hunaja.
Kuumenna ja tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa.



torstai 6. syyskuuta 2012

Punainen makkarasalsa


 
TERVETULOA LUKIJOIKSI JANSKU, IITUNTILTU SEKÄ SALAINEN PUUTARHA.
 
Tässä taas kerran ruoka joka ei paljoa aikaa vaadi, mutta maku on kuitenkin herkullinen.
Sopii syötäväksi niin pottujen kun riisinkin kanssa.
 
Olemme siivoilleet hoidokeiden kanssa omenoita jotka ovat tippuneet puista  ämpärillä kompostiin. Taas kerran kerätessämme ja ämpärin täyttyessä sanonin lapsille tyhjentäväni ämpärin johon yksi hoidokki vastasi, että jaa vietkös ne omenat taas kompastuun.
Meidän komposti on nyt ristitty kompastukseksi ;))
 
1 pkt uunilenkkiä
1 rkl öljyä
1 sipuli
500 g paseerattua tomaattia
1/2 dl makeaa chilikastiketta
1 tl tinjamia
ripaus suolaa
vihreitä sipulinvarsia tai persiljaa
 
Kuori makkara, halkaise ja viipaloi noin 1 cm paloiksi( hieman lappeelteen).
Ruskista makkarat ja kuullota sipuli. Lisää joukkoon paseerattu tomaatti.
Mausta chilikastilla ja mausteilla.
Kiehauta kastike ja ripottele pinnalle sipulin varret.
Tarjoile perunoiden tai riisin ja salaatin kanssa.
 
 


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tähdesämpylät

 
 

 
 
Illalla huomasin ettei kaapissa saatikka pakkasessa ollut ollenkaan leipää.
Ei kun tuumasta toimeen ja sämpylöiden tekoon. Täytyyhän iltapalaksi saatikka sitten aamuksi leipää saada.
Jääkaappiin kurkistaessani totesin parhaaksi lappaa  tähteet mukaan taikinaan.
Niinpä riisipuuro ja kova juusto saivat uuden elämän sämpylätaikinassa.
 
Näitä saman tyyppisiä tähde versioita on täällä blogissani vaikka kuinka paljon, mutta koska näistä tulee niin herkullisia. Niin pakko ne on teille esitellä.
 
 

5 dl
käden lämpöistä vettä 
1 1/2 tl
1 1/2 dl
suolaa
riisipuuroa
1 rkl
hunajaa
25 g
2 dl
hiivaa
juustoraastetta
3 dl
kaurahiutaleita
n. 7 dl
vehnäjauhoja
1/2 dl
nestemäistä margariiniä
 
 
Sekoita kädenlämpöiseen maitoon suola, sokeri ja hiiva. Sekoita riisipuuro ja juustoraaste nesteen joukkoon. Lisää kaurahiutaleet ja vähitellen vehnäjauhot. Alusta taikinaan lopuksi margariinillä. Taikina saa jäädä melko pehmeäksi, näin syntyy kuohkeita sämpylöitä. Peitä liinalla, anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Tee taikinasta ensin neljä pötköä. Jaa pötköt paloiksi ja pyörittele paloista sämpylöitä. Kohota hyvin liinan alla.  Sumuta vedellä ja ripottele halutessasi pinnalle vielä juustoraastetta. 
Paista uunin keskiosassa 225 asteessa n. 12 min.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Arvonta ja tämän päivän satoa



Tässä alkaa 2-vuotis synttärit blogillani olla tuloillaan ja siksipä ajattelin laitaa arvontaa päälle.
Eli synttärit olisivat 14.9. Niin ajattelin jos arvonta päättyisi 16.9. kello 24.00.
Palkinnosta minulla ei ole vielä mitään tietoa, mutta eiköhän sekin tästä selkene arvonnan ratkettua.
 
Paljon arpa onnea teille kaikille ja laittakaas viestejä tulemaan.
 
 
Tässä tämän päivän satosaaliista teille kuva.
Sipulit vasemmassa yläkulmassa jäivät pieniksi muu sato onkin yllättänyt positiivisesti.

Hedelmäinen broileririsotto

 
 
Risotot on niin simppeleitä valmistaa ja helppo tarjoilla näille pienillekin, senkun kauhalla kaapaisee lautaselle ja salaattia viereen. Ei ole mitään perunoiden kuorimisia ennen eikä jälkeen ruoan valmistuksen.
 
Tytöillä alkoi taas eilen savikerho ja rytmit alkavat taas rutinoitua uomiinsa.
Itse kävin kävellen kirjastossa ja ilta menikin rennosti lukien.
Ilta sämpylät tuli kyllä leivottua, mutta niistä taas toisella kertaa enenmän.
 
300 g broilersuikaleita
1 porkkana 
2 pientä sipulia
1 sellerinvarsi
1/2 kesäkurpitsaa
3 dl riisiä
2 dl appelsiinimehua
2 dl kanalientä tai 2 kanaliemikuutiota+2 vettä
2 rengasta säilyke ananasta
2 dl herne-maissi-paprikaa
2 tl currya
1 tl suolaa
paprikajauhetta
n.1/2 dl raastettua parmesaania
 
Paista broilerisuikaleet ja pieniksi leikatut porkkanan palat lisää joukkoon sipuli ja selleri sekä kesäkurpitsa palat.
Kaada joukkoon riisi paista hetki ja kaada mehua ja kanaaliemi pikkuhiljaa niin, että riisi imee edellisen nesteen itseensä ennen lisäystä.
Kumoa joukkoon myös ananaspalat sekä he-ma-pa ja mausta.
Raasta vielä ennen tarjoilua pinnalle parmesaani juustoa.
 


maanantai 3. syyskuuta 2012

Broiler-juustonaksigratiini

 

 
Olen jo pitkään aikonut tehdä ruokaa juustonaksuista ja oivan ohjeen löysin
Hellapoliisin sivuilta.
 
Viikonloppumme meni Ikeassa ostellen ja huonekaluja kootessa.
Sunnuntain vietimmekin veljeni ja hänen vaimonsa luona Mouhijärvellä.
Ihailemassa heidän uutta omakotitaloaan ja rupatellessa mukavia.
Taas on rentoutunut ja vireä aloittamaan työ viikon.



150 g juustonaksuja
tilkka öljyä
n. 500 g Kariniemen broilerin kevyitä fileeviipaleita
1 valkosaipuli
valkopippuria
1 pieni kesäkurpitsa viipaleina
1-2 sipulia renkaina
250 g rasia kirsikkatomaatteja

Juustokastike:

25 g voita tai margariinia
1/2 dl vehnäjauhoja
4-5 dl maitoa
suolaa
50 g vahvaa koskenlaskia sulatejuustoa 
 100 g juustoraastetta

Kaada juustonaksut reunalliseen uunivuokaan.
Kuumenna tilkka öljyä pannussa, paista broilerin fileeviipaleet kauttaaltaan kypsäksi valkosipulin kanssa, mausta valkopippurilla.
Lisää kesäkurpitsaviipaleet ja sipulirenkaat, kääntele hetki.
Kaada seos naksujen päälle. Lisää myös kirsikkatomaatit.

Valmista juustokastike.
Sulata rasva kasarissa, lisää joukkoon vehnäjauhot ja sekoita, älä ruskista.
Lisää maito ja anna kiehua hiljalleen, kunnes seos sakenee kastikkeeksi. Mausta ripauksella suolaa ja lisää sulatejuusto tai juustoraaste.
Kaada juustokastike vuokaan ja nosta ruoka 200-250 asteiseen uuniin, kunnes pinta saa hieman väriä.
Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.