tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tähteellistä syötävää


TERVETULOA JOUKKOOMME MARIA JA MELODY.

Joskus sitä on onnellinen vähän viileämmästäkin päivästä näin kesällä.
No, nyt minulle passasi vallan hyvin tämä aurinkoinen, mutta tuulinen sää.
Laitoin uunin päälle ja leivoin sekä tein nämä ruoat jotka jääkaapissa jo viimme päiviltä oli tähteeksi jäänyt, niin ja pannariakin oli tänään, kun kerta uuni oli päällä.

Siis, tämä ylempi ruoka oli kana riisipaistosta.
Eiliset kanakastikkeet ja riisi sulassa sovussa keskenään ja joukkoon kippariruokakermasta puolet. Juustoa vielä pinnalle ja hyvää oli.
Uuniin vaan ala tasolle muiden paisteltavien seuraksi 175-225 asteeseen ja ruoka on valmista, kun pinta on saanut hieman väriä.

PST: Tätä ruokaa tein vain pienen uunikulhollisen, kun aineksia oli vähemmän, mutta tulipas taas käytettyä ruoat viimmeiseen pisaraan asti.




Samaten tässä ruoassa oli tähteeksi jäänyttä jauhelihakastiketta ja makaroonia.
Sekoitin vain keskenään (harkitsin valkokastikkeen tekoa, mutta laiskuus voitti.)
Samallatavalla kuuin äskeisessäkin puoli kippari ruokakermaa joukkoon ja juustoraastetta pintaa ja uuniin 175 asteeseen noin tunniksi.
(Samalla pellillä kaikki ja kuivakakku vielä kaupan päälle. Muuten olisinkin laittanut varmaan lämmön 225:teen ja olisi saanut olla puoli tuntia tai kunnes saa kauniin värin pintaan.


Pakkohan sitä oli sitten kumpaistakin herkkua maisteltava ja kyllä se vaan on hyvää.
Ihan kun söisi eri ruokaa, vaikka ainekset ovat ihan samat.
Siispä tämän takia usein teenkin isoja annoksia ja keittelen niin pottuja, riisejä kun pastaakin isoja määriä jääkaappiin.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lohi-perunasalaatti


Sunnuntain lounaamme oli tuhtia salaattia, jossa perunaa ja savulohta.

Yöllä sitten taas ukkonen paukkui ja salamat sinkoilivat.
Tulli oikein nukuttua runsaat kaksi tuntia yössä.
Tämä on nyt toinen yö peräkkäin kun tuo ukkonen oikein jymisee.
Josko sitä ensi yönä olisi jo vähän rauhallisempaa, että saa välillä kunnon yöunetkin nukuttua.


n. 5-7 uuttaperunaa
250 g savulohta
2 kevät sipulia varsineen
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 paprika
1/2 kurkkua
2 tomaattia
1/2 tlk mustia oliiveja
salaattia ja rucolaa

KASTIKE:
1 tlk kermaviiliä
1 dl sinappikurkkusalaattia


Paloittele savulohi ja perunat. Viipaloi kurkku ja tomaatit sekä paprika ja sipuli.
Sekoita keskenään ja lisää oliivit sekö revityt salaatinlehdet joukkoon.
Sekoita kermaviili ja sinappinen kurkkusalaattiaines keskenään ja tarjoile se erikseen.
Anna kastikkeen tekeytyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. 




sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Tomaatti-mozzarellapiiras



Tässä piirakassa on makua. Valkosipulinen basilikaöljy saa piirakan maut vain paranemaan.
Ohje löytyi Kinuskikissan blogista, kiitos hyvästä reseptistä.

Tänään lähdemmekin syötyämme mattopyykille, vielä on kolme mattoa jynssättävänä.Tytöt pääsee samalla uimaan.

Pohja:
200 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1-2 rkl vettä

TÄYTE:
2 rkl sinappia
1 ½ dl parmesan-raastetta
2 tomaattia
250-300 g mozzarellaa
suolaa
mustapippuria

VALKOSIPULINENÖLJY:
½ dl oliiviöljyä
½ ruukkua basilikaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria

PÄÄLLE:
basilikaa
rucolaa



 Sekoita margariini ja jauhot. Lisää vesi. Painele taikina kevyesti piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Sivele pohja sinapilla ja ripottele päälle parmesan-raaste. Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Lado viipaleet vuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista 225 asteessa 30-40 min.
Sekoita oliiviöljy, basilikanlehdet ja valkosipuli sauva/tehosekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ripottele basilikaöljyä piirakan päälle ennen tarjoilua. Koristele piirakka basilikan- ja rucolanlehdillä.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Marjapiirakka


Tässä taas piirakka jota meillä tehdään joka kesä kun vain ensimmäiset marjat kypsyvät.
Helppo ja herkullinen, mitä enään muuta voi kesä kuumalla toivoa.

Veljeni oli tänään meillä ja sain annettua kasvihuoneesta mangoldiaa ja rucolaa mukaan muovipussilliset. Nyt on taas tilaa kurkkujen ja tomaattien kasvaa.
Nyt on tyytyväinen mieli, kun tietää ettei ruoka mene hukkaan.

Käytiin juuri tyttöjen kanssa uimassa ja pian pääsee saunomaan, ihanaa.


2 munaa
1,1/2 dl sokeria
2,1/2 dl vehnäjauhoja
1,1/2 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
150 g voita

PINNALLE:
2 1/2 dl vanillavaahtoa
ja mieleisiä  marjoja meillä vattuja kun niitänyt on vaikka kuinka paljon.


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää kuivat aineet sekä lämmitetty maito voi seos munasokeri vaahtoon.
Kaada taikina piirasvuokaan ja paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia kunnes torttu on saanut kauniin värin pintaansa.
Piiraan jäähdyttyä leikkaa paloiksi ja vatkaa eri kulhoon vanillavaahto ja toiseen kulhoon haluamasi marjat, kukin saa itse lautaselleen lisätä haluamansa määrän marjoja sekä vanillavaahtoa.

Grillatut mozzarella-tomaatit


Kyllä tämä kesä on ihanaa aikaa. Saa nauttia herkullisista grilliruoista ja varioida aivan mielensä mukaan. Herkutella voi niin helposti ja vain mielikuvitus on rajana.



2 isoa tomaattia
1 pss mozzarellaa
1 1/2 rkl balsamiviinietikkaa
11/2 rkl öliiviöljyä
ripaus suolaa ja mustapippuria
tuoretta basilikaa


Pese tomaatit ja leikkaa niihin viiltoja. Viipaloi mozzarella ja halkaise viipaleet.
Täytä tomaatin viillot mozzarellalla. Voit halutessasi kääriä tomaatit kaksinkertaiseen folioon tai käyttää foliovuokia kuten minä tein.
Pirskottele päälle balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä sekä mausteet. Grillaa noin 10-15 minuuttia.
Nosta tomaatit tarjolle ja valuta niiden päälle folioon kertynyttä lientä.




perjantai 27. heinäkuuta 2012

Juustoleipäset



Nyt löytyi todella herkullinen resepti ja taikinakin oli todella helppo käsitellä.
Ohjeessa luki, että seuraavana päivänä nämä leipäset maistuvat hyviltä paahdettuina, mutta eipä olla ehditty maistaa niin, kun maistuvat niin hyviltä aivan näinkin.
Alkuun epäilin suolan määrää, mutta kyllä vain se oli aivan passeli. Ukkosenikin kehui leipästen maun olevan nappi suoritus.

Tytöt on lähdössä Särkänniemeen kaverinsa kanssa ja poika lähtee autokuolulle.
Täällä on oikein kaksi lasta hoidossa joista toisen laitan vielä ruoan jälkeen nukkumaa päiväunia.
Tänään onkin piknik päivä eli terassilla syömme ranskalaiset ja grillattua makkaraa.
Sitten minä taidankin  aloittaa lattioiden pesun (työ ajalla).


7 1/2 dl vettä
50 g hiivaa
3 tl suolaa
1 iso pussi (450 g) emmentalraastetta
n. 1,8 l vehnäjauhoja
125 g voita


Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää juustoraaste ja suola.
Alusta jauhot taikinaan vähän kerrallaan hyvin vaivaten ja lisää lopuksi pehmeä rasva.
Kohota taikinaa liinan alla noin puolisen tuntia.
Kauli taikina noin sentin paksuiseksi levyksi. Ota muotilla tai esim. lasilla taikinasta pyöreitä leipäsiä. Sumuta leivät vedellä ja halutessasi laita päälle juustoraastetta tai korppujauhoja (kuvassa taaimmaiset ovat korppujauholla ja keskimmäiset saivat pintaansa juustoraastetta ensimmäisissä ei ole mitään ja kaikki maistuivat herkullisille.) Kohota leivinpaperin päälläuunipellillä 20 minuuttia.Paista 225 asteessauunin keskitasolla noin 10 minuuttia.


torstai 26. heinäkuuta 2012

Kasvis-currykastike broilerpihveille



Juuri saimme syötyä broilerpihvien ja lohkoperunoiden kanssa herkullista kasvis-currykastiketta.
Kastiketta jäi huomisellekin, joten ajattelin lisätä kastikkeen joukkoon paistettuja broilersuikaleita ja keitän vain riisin niin huominen ruoka onkin jo valmis.

Olen tänään taas leiponut aamupäivän. Täällä kun oli oikein yksi lapsi hoidossa yhteetoista mennessä tuli sitten pari lisää.
Ukkoseni kanssa tässä todettiin, että on tämä rankkaa tämä työn teko ;))


 1 kevät sipuli varsineen
 1 punainen paprika paloiteltuna
pieni purkillinen herkkusieniä
 2 dl vettä + kanaliemikuutio
2 rkl vehnäjauhoja
 1 dl kermaa
 1/2 tl suolaa
currya

Paista pannulla sipuli ja paprika sekä lisää joukkoon säilyke herkkusienet.
Lisää joukkoon vielä vehnäjauhot ja sekoita hyvin lisätessäsi veden.
Sitten onkin jo kanaliemikuution vuoro.
Anna hetki kiehua ja lisää lopuksi kerma ja mausteet. 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Punaherukka-tuorejuustopiirakka


Tervetuloa lukijaksi Helka.

Punaisetviinimarjat alkavat myös olla kypsiä.
Niinpä kirpeät marjat saivat päälleen herkullisen tuorejuusto-valkuaisvaahdon.
Tätä Maku-lehden ohjetta olen tehnyt pari kertaa ja hyväksi on todettu, nyt kin on enään yksi pala odottamassa syöjäänsä.
Vadelmia saa myös poimia joka päivä tulee kypsiä marjoja.
Kyllä tämä kesä on ihanaa aikaa kun satoa saa omasta pihasta senkun vain jaksaa poimia.
Tänään söimme omanmaan ensimmäiset uudet perunat, NAMSKISTA.
Söimme pottuja makkarakastikkeen kanssa ja loput potut meni jo ilman kastikettakin, oli ne niin herkullisia.

125 g voita
3/4 dl sokeria
2 keltuaista
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

TÄYTE:
2 valkuaista
1 dl sokeria
200 g vaniliatuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
5 dl punaisiaviinimarjoja

Vatkaa ensin täytteen valkuaiset kovaksi vaahdoksi, niin vatkaimia ei tarvitse välillä pestä.Lisää sokeri kokoajan vatkaten.
Vatkaa pohjan sokeri ja rasva vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet ja maito. Levitä taikina piirasvuokaan. Vatkaa tuorejuusto, vaniljasokeri ja perunajauhot tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon valkuaisvaahto ja punaherukat varovasti nostellen. Levitä seos taikinan päälle. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 40-45 min.


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kanttarellipiiras


Löysin taas kerran kokeilemisen arvoisen kanttarellipiirakan ohjeen täältä netistä. (Taisi olla Kotilieden sivuilla.)
Nyt on sitten viimme vuoden sienet käytetty viimmeistä murua myöden, eikun uusia etsimään. (No, jos totta puhutaan minä olen kehnoin sienestäjä, nämäkin sienet on saatu mieheni siskolta, vielä kerran kiitos ja kumarrus.)

Tänään tuli käytyä kirjastossa hakemassa lisää lukemista,
Minulla on kausia koska luen jännäreitä ym. nyt on hempeän romantiikan aika.
No, aika aikaansa kutakin.

1 dl perunahiutaleita
2 tl kuivahiivaa
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl parmesaania
100 g juoksevaa margariiniä
1 1/2 dl maitoa
TÄYTE:
1 l kanttarelleja
nokare voita
1 pieni purjo
2 dl kermaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl parmesaania
3 munaa


Sekoita pohjan kuivat aineet ja lisää sitten margariini ja maito.
Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa sen aikaa kun teet täytettä.

Anna kuivattujen kanttarellien liota hetki vedessä ja purista ne kuiviksi tai kaada ne sihtiin.
Revi isompia kanttarellejä kahtia ja paista ne voissa.
Lisää sieneten ollessa kuivia pannulle myös purjo.
Sekoita kerma, jauhot, parmessani ja munat hyvin vatkaten.
Lisää purjo-kanttarelliseos muna-kermaseokseen.
Tasoita pohjataikina piirasvuokaan ja kaada päälle sieni-munasos ja laita uuniin 225 asteeseen noin 45 minuutiksi tai kunnes piiras on saanut kauniin värin pintaansa.




 



 

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Jauheliha-taco rieskarullat



Iltapalaksi tein nopeat jauheliharieskarullat. Täytettyjen paprikoiden jauhelihatäytettä jäi ylimääräiseksi ja koska se oli jo tacomaustettua niin eihän se täyte vaatinut muuta kun majoneesia pienesti rieskalle ja jauhelihakastia pääle ja salaattia jossa oli tomaattia, kurkkua, sipulinvarsia ja salaatinlehtiä päälle. Sitten vain kietaisu rullalle ja leikkaus.
Siinä simppeli ja herkullinen iltapala sitten jo olikin.

Kävin iltakävelyllä poijan ja tyttöjen kanssa. Kävelimme noin tunnin lenkin pienestä tihkusateesta piittaamatta. Eihän me sokerista olla. (Alkaa jo hieman ahdistaa tämmä ainainen sataminen, onneksi huomenna jo pitäisi auringonkin paistella.)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kotoilijan kanakeitto



Tämä soppa ei ole pikaruoka, mutta tulos palkitsee hitaan kokin täyteläisellä maulla.
Siis varaa aikaa ja keitä kana kokonaisena. Mikä makuelämys ja pehmeys.
Pyydän teiltä samaan hengen vetoon anteeksi huonoa kuvaani, mutta söimme keiton ennen kuvan ottoa jo melkein kaiken ja tässä sitten loppu koko keitoksesta jonka keitin uudelleen ja jugurtti juoksettui, mutta ei se makua haittaa.
Kauhistelin kyllä pakaste kanan hintaa tovin ennen ostamista, mutta tuleehan tässä samalla pakkaseen monta kipollista kanalientä;))

Meillä alkoi joku ihme kuumeilu poika ja nuorimmainen ovat kuumessa toisella vatsa kipeä ja toisella kurkku.

1 kokonainen kana
2 porkkanaa
pala juuriselleriä
pala purjoa
1 sipuli
1 rkl suolaa
kokonaisia maustepippureita

curryjauhetta
valkopippuria
2 paprikaa
jugurttia
maitoa
kivettömiä oliiveja
1 vihreä pepperoni
Kiehauta kattilassa vettä ja lisää mukaanmausteet sekä kana. Kattilassa pitää olla vettä sen verran, että kana vain peittyy.
Keitä kanaa hiljalleen 2-3 tuntia kannen alla. Kana on kypsää, kun liha irtoaa luista melkein kuin itsestään.
Siivilöi kanaliemi talteen ja leikkaa jäähtynyt kana pieniksi palasiksi.
Suikaloi paprikat ja paista ne öljyssä.
Kaada kattilaan 2-3 dl kanalientä ja jugerttia. Laimenna tarvittaessa lientä maidolla.
Lisää joukkoon oliivit, pepperoni ja paistettu paprika.
Mausta keitto. Keitä vielä noin 15 minuuttia ja tarjoa heti.


MUISTA: Jos kuumennat kylmän keiton uudelleen, jugurtti voi juoksettua, mutta se ei vaikuta keiton makuun.

Kesä fiilis



Hyvää sunnuntai aamua teille ystäväni.
Nyt se on sitten tehty kesän ensimmäinen oman pihan marjoista tehty marjapiirakka.
Olen nyt tehnyt pari päivää kierroksen vadelmapuskissa ja saanut kokon juuri ja juuri sen verran kypsiä marjoja, että sain piirakan tehtyä.
Tässä piirakassa on vadelmia ja punaherukoita.
Ohje on tämä varma ja tuttu muropiiras pohja ja kermaviili kuorrutus päälle ohje on vaan pienennetty piirasvuokaan sopivaksi eli puolet aineista riittää tähän piiraaseen.

Tässä vielä kuva meidän perjantaiseta piknik hekestämme terassilla hoidokeiden kanssa.(On kuvaan päässyt myös nuorimmaisenikin.)

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Täytetyt paprikat


Nyt oli kaupassamme paprikat tarjouksessa ja siitä se sitten lähti.
Silloinkun paprikat on halvalla (vaikka ovatkin ulkolaisia) niin minä hamstraan niitä toden teolla.  Viipaloin jääkaappiin astiaankin niitä valmiiksi ja aina ne sieltä on jonnekkin kadonneet.

Nämä täytetyt paprikat ovat siitä ihana ruokalaji, että sisältöä voi aina vaihdella riisistä kinkkuun ja tonnikalaan sekä broileriin. Samaten tästäkin resptistä voi sienet ottaa pois jos niistä ei tykkää.
Minulla nyt vain sattui jääkaapissa olemaan vajaa tomaattisalsa purkki sekä herkkusieniä joten ne päätyivät täytteeseen.Riisillä olisi saanut jatkettua hyvin täytettä, mutta nyt laiskotti sen verran( lue: aika ei riittänyt, kun oli nälkäisiä ihmisiä) etten alkanut riisiä enään keittelemään.

Täytettä jäi puolet käyttämättä meinaan illalla tehdä vielä toiset kaksi paprikaa grilliin muiden herrkujen kera syötäväksi.


4 paprikaa (käytin uuniin kaksi paprikaa ja illalla loput paprikat grillataan)
400 g naudanjauhelihaa
1 sipuli
100 g sieniä
100 g tuorejuustoa ruohosipuli oli tällä kertaa makuna
50 g koskenlaskija sulatejuustoa valkosipuli-yrtit
3 rkl tacomaustetta
2 dl vettä
1 dl tomaattisalsaa medium
juustoraastetta


Halkaise paprikat joko pitkittäin tai poikittain. Ota siemenet pois sisältä ja pese paprika veden alla.
Paista jauheliha sienet ja sipuli.Lisää tacomauste ja vesi sekä tomaattisalsa sitten vain juustot perään ja täyt on valmis.
Laita täytettä lusikalla paprikan sisälle ja ripottele päälle juustoraastetta.
Laita uunivuokaan ja uuniin noin puoleksi tunniksi 200 asteeseen.


Tässä nyt meidän keittiön pöydän komistus.
Upeat paprikat lasivadissa.


perjantai 20. heinäkuuta 2012

Piatto



Tälläistä herkkua ne italialaiset kuulemma nauttivat kastavat patonkia vain joukkoon ja herkuttelevat.
Luen juuri Annie Hawesin Extra virgin- nimistä kirjaa ja siellä oli tämmöinen resepti.
Muuten kirja kertoo siskoksista jotka ostavat talon Italian oliivilehdosta.
Olen kirjan joskus aikaisemminkin lukenut, mutta on kirja juuri minun makuuni.

Olen nyt maistellut (ilman leipää) tätä ihanaa "salaattia ja kyllä saa pienillä aineilla niin herkullista aikaiseksi.
Seuraava on suoraan kirjasta kopioitu.

"Pilko tomaatit (palasiksi, tietenkin, ei viipaleiksi), lisää basilika, ripaus suolaa, oliiviöljyä, sekoita; tomaatit mehustuvat suolan ansiosta ja neste sekoittuu öljyn paksuksi, meheväksi kastikkeeksi johon voit dipata eilisen leivän kuoret, mikä tekee niistä suurta herkkua. Ja vielä parempaa jos pilkkoo joukkoon mozzarellaa"

Nyt kun olen tätä herkkua pari kertaa syönyt lisäsin viimmeisellä kerralla joukkoon valkosipulia ja oli herkkua tälläinkin.

Yläkuvassa juuri tehtynä ja alakuvassa vuorokauden kuluttua.

Pst... aivan herkkua patongin kanssa.




Täytetyt tomaatit grillissä


Tässä taas yksi herkullinen versio täytetyistä tomaateista.
Meillä on nyt kasvikset voittaneet lihan ja makkaran grillaamisessa.
Näihin kun saa niin pienellä vaivalla eri täyte vaihtoehtoja, jotka on toinen toistaan herkullisempia.
Näistä tomaateista tuli pieni kina kuka saa viimmeisen tomaatin, tottakai nuorimmainen voitti ja söi onnellisena tomaattinsa ;))


4 tomaattia
5 kpl tuoretta basilikaa
1/4 dl korppujauhoja
ripaus mustapippuria
5 aurinkokuivattua tomaattia
1/2 dl tuorejuustoa (minulla lohi-piparjuuri)
Parmesaania tai muuta juustoraastetta


Leikkaa tomaatit kahtia. Koverra tomaattien sisus varovasti irti ja paloittele sisus pieniksi kuutioiksi. Laita tomaatin puolikkaat vuokaan. Hienonna basilika. Yhdistä tomaattien sisus, basilika, korppujauho, pippuri, paloitellut aurinkokuivatut tomaatit ja tuorejuusto tasaiseksi seokseksi. Täytä tomaattien kolot.   Halutessasi voit valuttaa oliiviöljyä tomaattien pinnalle ja eikun grillailemaan.
Tässä kuvassa tomaatit vasta menossa grilliin.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Broilermurekepihvit



Ostan paljon naudan- tai possunjauhelihan sijaan broilerin ja kalkkunan jauhelihaa.
Niinpä nytkin pihvit on tehty broilerinjauhelihasta. Muut söivät pihvit valkosipuliperunoiden kanssa ja minä söin pihvini salaattipedillä. Herkullista.

Meillä on tänään Ukkoseni menossa kalaan ja lapset odottavat jo nyt suurta saalista, että päästäisiin syömään kalaisia herkkuja.

Täällä on hoidokeiden osalta hiljaista kolme lasta joista nytkin nukkuu kaksi on hoidossa.
(Eipä voi ainakaan sanoa, että työ rasittaa.)


3/4 dl korppujauhoja
1/2 dl majoneesia
1/2 dl kermaviiliä
1 tl suolaa
1/2 rkl paprikajauhetta
1 tl currya
1 tl tinjamia
400 g broilerinjauhelihaa
2 lehtisellerinvartta silputtuna
1 kananmuna

Turvota korppujauhot majoneesi-kermaviiliseoksessa. ja lisää muut aineet.
Anna makustua jääkaapissa n. puolisen tuntia.
Taputtele märin käsin taikinasta pihvejä, jotka laitetaan kuumalle öljytylle paistinpannulle. Paista molemmin puolin kauniin värisiksi, kypsiksi pihveiksi.


keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Virkatut korit


Lopulta on taas jotain näytettävää myös käsityörintamalta.
Näitä olen nyt pari kolme päivää vääntänyt ja loppua ei näy.
Kummatkin tytöt tarvii koreja samoin minä saunalle ja vessaan.
No, olen kyllä näitä jo pitkään suunnitellutkin tekeväni.
Lopulta sain itseäni niskasta kiinni ja ryhdyttyä toimeen.

Lankana minulla oli jotain kaupan tarjous lankaa. Mutta esim seitsemänveljestä lanka on saman paksuista ja kaksinkertaisella langalla tein korini.
Puikkoina oli 6 numeron puikko ( ohjeessa puhuttiin 8 puikosta), mutta nämähän on käsialan mukaan meneviä juttuja.

Nämä on yksinkertaisia tehdä. Neljä ketjusilmukkaa ja sulje piilosilmukalla ympyräksi.
Virkkaa renkaaseen 6 ks ja seuraavalla kierroksella kaikkiin silmukoihin kaksi ks. Tulee siis 12 ks.
Kolmas kierros virkkaa tavallisesti yksi ks. ja kaksi ks.ää seuraavaan silmukkaan jatka näin niin kauan että on 18 ks.
Neljäs kierros virkkaa 2 ks. ja seuraavaan silmukkaan 2 ks. toista niin että lopuksi on kieroksella 24s. jatka kierroksia samaan tapaan jolloin joka kierroksella tulee 6 silmukkaa lisää. kun työssä on mielestäsi tarpeeksi pohja-osaa aloita reuna.
Virkkaa reunaa ilman lisäyksiä niin paljon kun tuntuu hyvältä.
Loppun voit tehdä ketjusilmukoilla lenkin ja kiinnittää sen piilosilmukalla korin reunaan.


Kebabrisotto


Hely tervetuloa lukijaksi joukkoomme.
Valmistin tänään, meidän perheelle uutta tuttavuutta eli kebab risottoa.
Oli kyllä kerrassaan maukas tuttavuus ja pääsee pöytäämme vierailemaan toistekin.

Nyt olisi monta ruokajuttua kirjoitettavana, mutta täytyi loikata niiden yli ja kirjoittaa tämä häthätää blogiin ettei resepti unohdu se kun on tälläkertaa ihan omasta päästä kyhäilty.
Yläkuvassa keitto on vielä tekeytymässä. Jos vain suinkin malttaa niin hauduttamalla saa vielä enemmän makuja esiin.


5 dl vettä
2 dl riisiä
1/2 lihaliemikuutiota
1 tl suolaa
paprikajauhetta
200 g kebablastuja
2 tomaattia
1/2 paprikaa
2 ananas kiekkioa
1 pepperoni
1 dl kebabkastiketta
nippu sipulinvarsia (tai sipuli)
5 mangoldinlehteä (ei pakollisia jos haluat voit laittaa pinaatinlehtiä tilalle)

Keitä riisi vedessä puoli kypsäksi ja lisää tomaatti, ananaspalat ja paprikakuutiot sekä pepperoni silppu. Lisää myös kebablastut joukkoon kebab kastikkeen kanssa.
Lisää vielä mangoldinlehdet ja sipulin varret ja keitä riisit kypsiksi.
Sopii hyvin syötäväksi vaalean leivän kanssa.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Broilervuoka


TERVETULOA LUKIJAKSI  NIINA KATAJAINEN
Sunnuntaina laitoin uunin kuumenemaan ja helpon broilervuoan tulemaan.
En olekaan ennen tajunnut että valmis valkosipuliperunoista (pakaste) ja  valmis tomaattipasta kastikkeesta saa näin herkullista ja maittavaa juhla ruokaa.

Nyt alkoi sitten työt. No, voiko tätä nyt edes työksi sanoa, kun lapsia on vain viisi ja niistäkin neljä jo niin isoja, että ovat meidän tyttöjen kanssa touhuamassa.
No, sen verran nyt tietenkin täytyy tehdä, että saadaan ruoat ja välipalat pöytään ja nukutetaan pienimmäinen.

1 pss (750 g) pakastevalkosipuliperunoita
1 tlk tomaattista juustopastakastiketta
2 dl ruokakermaa
1 pkt broilerin koipireisiä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl paprikajauhetta
1 tl tinjamia

Levitä jäiset valkosipuliperunat uunivuokaan muutaman sentin kerrokseksi.
Sekoita pastakastike ja kerma ja valuta perunoille. Huuhdo koivet ja kuivaa.
Sirottele molemmin puolin mausteita. Aseta maustetut koivet perunapedille.
Kypsennä 200 asteessa uunissa noin tunti.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Grillatut vuohenjuusto-herkkusienet ja homejuusto-tomaatit


Sienet ovat tämän kesän lempi herkkuni, söisin niitä vaikka kuinka paljon.
Siispä aina, kun Ukkoseni laittaa grillin kuumenemaan niin minä olen jo kovalla kiiruulla täyttämässä sieniä grillikuntoon.

Olemme tänään raivanneet pihaa ja kukkapenkkiä.
Nuo sateet saavat daaliat lakoamaan ja kukat hajoamaan.
Ovat niin nuhjusen näköisiä. Leikkelin jo huonommat pois pilaamasta maisemaa.

herkkusieniä
1 pieni sipuli
1 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria
vuohenjuustoa
tinjamia

Irroita sienistä jalat. Hienonna sienten jalat ja sipuli. Kuullota sieni ja sipulli silppu pannulla. Mausta. Laita sienisipuliseos sienen lakkiosaan ja aseta vuohenjuusto kanneksi.
Pinnalle tinjamia.
Grillaa noin 10 minuuttia.



Kaiverra puolitetusta tomaateista sisustaa pois ja laita homejuustoa tilalle.
Ripaus mustapippuria ja suolaa pinnalle ja 10 minuutiksi grilliin.

Ihania grillaus hetkiä.
T: Tupu


Katkarapu-kasvissalaatti



Tein välillä grilli ruoan vastineeksi iltapalalle katkarapu kasvissalaattia.
Olen nyt huomannut sen, ettei meidän perheessä oikein kukaan muu syö enään salaatteja kun minä ja nuorimmainen.
Iltapalaksikin pitäisi nykyään olla grillissä valmistettua ruokaa.(Vaikka usein grillaammekin kasvis voittoisesti, niin halusin kevyempää.)

Tässä on Ukkoseni päivitellyt pari päivää tietokonettani uusiksi, alkoi mennä niin hitaaksi, etten jaksanut odotella sivujen vaihtumista.
Nyt on kone taas tuliterä.
Nyt sovittinkin, etteivät nuoret enään mene äidin sivuille vaan kaikille on omat tunnukset ja sivut, niin pysyy tämä minun maailmani hieman selkeämpänä.
Tätä ennen kun on tytöt käyneet pelailemassa äipän käyttäjä tunnuksen alla.

salaattia, rucolaa, lehtisalaattia ja jäävuorisalaattia
1 tlk säilyke ananasta
1 pss herne-maissi-paprikaa
2 tomaattia
basilikaa
150 g katkarapuja
KASTIKE:
1 prk kermaviiliä
1 rkl sitruunamehua
1/4 tl suolaa
2 tl sokeria
1/2 tl mustapippuria
1/2 dl tilliä
2 tl sinappia

Revi salatit ja basilika pieniksi kulhon pohjalle. Lisää paloitellut ananakset ja tomaatit sekä herne-maissi-paprikat.
Viimmeiseksi sulatetut ja valutetut katkaravut.
Sekoita kastike ainekset.Tarjoile kastike eri kulhosta.




perjantai 13. heinäkuuta 2012

Pehmeät sämpylät


Löysin Kokki.net sivuilta maukkkaan sämpylä ohjeen ja hetihän se oli testattava.
Sämpylät olivat todellakin nimensä mukaisia pehmeitä ja herkullisia.
Nämä minun sämpyläni on tehty kokojyvä vehnäjauhojsta, mutta oikea ohje oli tavallisilla vehnäjauhoilla tehty.

Tänään viimmeinkin sain kellarin kaikki neljätoista lasia pestyä, jotka olivat toinen toistaan savisempia ja rapaisempia. Mutta nyt oli hetken puhtaina. Taas kun alkoi satamaan ikkunat on hetkessä ravassa. Mutta mieli on hyvä, kun tiedän ne pesseeni juuri ja ei kai ne nyt heti tule yhtä rapaisiksi kun viimme pesu on ollut joskus edellisten asukkaiden aikaan eli varmaankin kaksi vuottta sitten. Viimme vuosi meni niin muutto hässäköissä etten kerennyt ajatella koko laseja.

6 dl maitoa tai vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
2 tl sokeria
14 dl vehnäjauhoja (minulla kokojyvä sellaisia)
120 g voita tai margariiniä

Lämmitä neste käden lämpöiseksi. Liota siihen hiiva,suola ja sokeri.
Lisää vehnäjauhoja vähitellen.
Kohota liinan alla kasinkertaiseiksi.
Vaivaa taikinaa pöydällä ja jaa viiteen osaan ja siitä pötköksi ja leikkaa sopiviksi paloiksi.
Jätä kohoamaan leivinpaperin päälle pellille, liinalla peitettynä.
Paista 250 10-15 minuuttia.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mansikkakakku


Tässä teille hieman piristystä sateiseen päivään.
Torilla eilen käydessämme koko perheen kanssa, ostimme mansikoita. Omat ovat vielä raakileita, joten herkuttelemaan täytyi jo päästä.
Aika herkkua siitä sitten tulikin, vaniliainen mansikkakakku.

Nyt alkaa kasvihuonella näyttää hyvältä kurpitsat ja kurkku ovat kukassa ja rucolasta tulee satoa ja osasta jo ensi vuodelle siemeniä.Salaatteja on yli omien tarpeiden.
Tomaatteja on vihreänä vaikka kuinka paljon. Pian olemme ihan oma varaisia vihannesten ja juuresten suhteen.
Herneet kukkivat hienosti samoin mansikat, jotka kaivoin pieninä onnettomina viinimarjapensaiden juurilta ovat isoja ja elinvoimaisia.

Tulimme juuri mato-ongelta Ukkoseni ja tyttöjen kanssa. Yhden sintin saimme napattua, mutta päästimme senkin takaisin järveen kasvamaan.


Pohja:
1 1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
6 kananmunaa
3 dl sokeria

Kostutukseen:
1 dl maitoa
vaniliinisokeria

Täyte:
n. 2 dl mansikkahilloa
mansikoita viipaleina
 1 pss Blå Bandin vanhanajan vaniljakastikeainesta
1 dl maitoa

Päällä:
2 1/2 kermaa
2 dl Blå Bandin vanhanajan vaniljakastikeainesta
1/2 dl tomusokeria
mansikoita


Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Sekoita keskenään kuivat aineet. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuiva-aineet ja sekoita taikina vähin liikkein tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa uunin keskitasoa hieman alempana 35-40 min. Anna kakun jäähtyä. Leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan. Kostuta levyt maidolla. Levitä kakkulevyjen väliin mansikkahilloa, siivutettuja mansikoita sekä pakkauksen ohjeella tehtyä vaniljakastiketta.Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan vaniljakastikeainesta ja makeuta tomusokerilla. Laita vaahto kakun päälle ja koristele mansikoilla.


tiistai 10. heinäkuuta 2012

Juustoiset perunarieskat


Vaikka ulkona onkin helle niin tänään oli pakko laittaa uuni päälle ja paistella riekoja ym.
Minä en sitten millään osaa nyt lomalla tehdä pieniä ruoka-annoksia. Nytkin söimme muusia jo kolme
päivää ja alkoi tulla jo korvistakin ulos koko muusi, niinpä tein lopusta rieskoja.

Tänään on tosiaan uurastettu Ukkoseni orapihlaja-aidan leikkuussa ja minä koittanut olla edes vähän auttamassa ruoanlaiton ohella.
Nyt Ukkosen on laittamassa saunaa lämpöiseksi.
Ihanaa päästä löylyihin rentoutumaan. 

4 kpl

5 dl notkeaa perunamuusia
1 tl (ruusu)suolaa
2 munaa
2 dl juustoraastetta
2 dl kokojyvävehnäjauhoja
3 dl ohrajauhoja

Pane uuni kuumenemaan 275 asteelle
Notkistin hieman täteeksi jäänyttä perunamuusia maidolla.
Lisää soseeseen suola, munat, juustoraaaste ja jauhot.
Sekoita taikina puuhaarukkaa käyttäen tasaiseksi. Jaa taikina meljään osaan ja taputtele leivinpaperille pellille kaksi rieskaa per pelti. Tee rieskoista noin sentin paksuisia. Pistele haarukalla.
Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes ovat saaneet kauniin värin pintaan.
Rieskat ovat parhaimmillaan juuri paistettuina.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Pannulla paistettua lohta ja uusia pottuja


Olen nyt pitänyt lomaa keittiöstä ja olemme käyneet esim. tänään torilla maistelemassa mansikoita ja syömässä.
Mutta iltapalaksi oli sitten paistettava lohta ettei pääse mene vanhaksi koko herkullinen kalan pala.

Tänään on Ukkoseni leikannut syreenipensaita, mutta sade lopetti työt heti alkuunsa ja nyt on tien puoleinen puska puoliksi leikattu.

Paistin pannulle voita ja tilkka oliiviöljyä. Kalan pala kuumalle pannulle nahkapuoli ylöspäin.
Paistelin jonkin aikaa ja käänsin kalan. Sitten vain sitruunamehua ja sormisuolaa sekä sitruunapippuria hivenen. Päälle tuoretta tilliä.
Kun olin kääntänyt kalan lisäsin keitettyjä uusia puttuja pannulle sekä sipulia  ja kesäkurpitsaa hieman isonpina paloina. Paiston loppupuolella lisäsin paprikamaustetta ja sormisuolaa.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Rieskarullat kolmella eri täytteellä


Nyt teki mieli herkutella rieskarullilla ja teinkin sitten kolmea eri sortti, kanarullia on tässä yläkuvassa ja seuraavat ovat tonnikalarullia ja alempana vielä kinkkurullia.

Ukkoseni leikkasi tinvarrn ojat ja repi sieltä pois paksumpia kasveja.
Juuri sai uurastuksensa tehtyä kun nyt alkoi pikkuhiljaa tihuuttamaan vettä.


Tonnikala rieskarullat sai sisäänsä tonnikalaa öljyssä, josta valutin öljyn pois.
Paprikaa ja tilliä sipulin varsia ja kastikkeen tein kaikkiin yhteisen eli 1 dl majoneesia ja 2 dl smetanaa.
Voitelin rieskan ensin katkaravun makuisella tuorejuusto levitteellä.
Sitten vain ainekset rieskalle ja rullaus.
Leikkele puukolla sopiviksi paloiksi.



Kinkkurieskarulliin tuli rieskalle pippurituorejuusto levitettä.
Palvikinkku suikaleita.
Smetana majoneesiseokseen lisäsin nyt paprika hakkelusta ja sipulin varret sekä salaattia.
Sitten vain rieskan päälle ja rullalle.

Broilerrullat teinkin sitten hieman tulisempia eli lisäsin majoneesi smetana seookseen (jossa jo paprika silppu ja sipulin varret) eilen grillatuista kanan koivista lihan ja makeaa chilikastiketta sekä currya.
Salaatitkin pilppusin tähän seokseen.
Ja eikun rieskalle ja rullaus.
Sitten hetkesi jääkaappiin makustumaan ja eikun syömään.

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Perunamunakas


Tässä oiva kesä helle ruoka.
Nopea ja herkullinen.
Söimme Ukkoseni kanssa melkein koko munakkaan ruoakana ja nuorimmainen halusi maistaa oman muusi ja makkara annoksensa jälkeen palan sitten munakas olikin jo syöty.
Taatusti teen uudelleen oli niin herkullista.

Eilisen Rajaniemen ja Muroleen kanava reissun jäleen päätimme olla kotosalla tämän päivän.
Pesin sitten pyykit kolme koneellista, kun saa tuonne ulos kuivumaan.
Tytöt lähtivät kaverin kanssa Särkänniemeen huvittelemaan.
Vein tytöt sinne ja kotiin tullessa Ukkoseni jääkaappia avatessa totesi, että tyttöjen eväät on jääkaapissa.
No, minä soittamaan tytöille, mitäs repussa on eväiden tilalla ja sieltä paljastui eilen ostamani juustobalkkan leikkelemakkara siivutettuna.
Siispä lähdimme Ukkoseni kanssa Särkänniemeen vaihtamaan makkarat eväisiin, kyllä siinä oli tytöillä sekä meillä, että Särkänniemen portinvartijoilla naurussa pitelemistä.

1 ps (500 g)
perunasipulisekoitusta (pakaste)
2 rkl voita
n.1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
4 munaa
4 rkl vettä

LISÄKSI:
n. 100 g graavilohta
tuoretta tilliä
tummaaleipää

Paista peruna-sipulisekoitusta pannulla rasvassa noin 10 minuuttia.
Mausta. Vatkaa munien rakenne rikki ja lisää joukkoon vesi. Kaada seos peruna-sipulisekoituksen joukkoon.
Anna hyytyä kannen alla noin 5 minuuttia.
Tarkista lastaa käyttäen, että munakas irtoaa pannulta.
Kumoa munakas lautaselle ja valuta takaisin pannulle paistumaan vielä 5 minuutiksi.
Tarjoile perunamunakas graavilohen ja tumman leivän kanssa.




torstai 5. heinäkuuta 2012

Murupiiras ja kesä tunnelmia


Eilen tuli pestyä viisi matto Ukkoseni kanssa kun tytöt olivat uimarannalla.
Illemmalla vielä leivoimme raparperikakun nuorimmaisen kanssa.
Tein kakun silikonivuokaan ja toinen puoli hieman hempahti ja eikös päällinen uponnut taikinan sekaan.
Onneksi tämä kakku oli koti käyttöön tarkoitettu eikä siis ollut komeudella väliä, kunhan maku on hyvä.

2 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
100 g voita

PÄÄLLE.
1/2 l raparperin paloja
1-1 1/2 dl sokeria
2 ti inkivääriä

PINNALLE:
50 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
1 dl vehnäjauhoja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jauhot, joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Sekoita louksi voisula ja maitoseos. Kaada seos voideltuun vuokaan. Vuoka voi olla irtopohjavuoka tai tavallinen mutta tavalliseen vuokaan kannattaa leikata kaksi tukevaa leivinpaperisuikaletta joilla nostat kypsän tortun pois vuoasta.
Lisää taikinan päälle sokerilla ja inkiväärillä maustetut raparperin palat.
Sekoita vielä muruseos ja ripottele se raparperien päälle.
Kypsennä uunin alaosassa noin 1 tunti 175 asteessa. 
Jäähdytä torttu haaleaksi ja nosta se vuoasta. Tarjoile sellaisenaan tai puolisulan vanilia jäätelön kanssa.

 

Tässä Rajaniemen kuvia eli veneseuran tukikohdalta.
Tytöt innoissaan uimassa. (Tämä oli kuulemma pommi eli vedenalta hypättiin ylös.)


Tässä saunarakennus yleensä istun ikkunoiden kohdalla penkillä lukemassa kirjaa tai kudon ja katselen kun tytöt uivat.
Sitten jatketaan alakulman puisia ralleja kohti grillikotaa.


Tässä on iso grilli, jossa grillasimme tänäänkin
Ukkoseni on kuvassa koivun takana istumassa ja toinen mies on hänen ystävänsä, joka oli myös paikalla.
(Nyt on Rajaniemeseeä enään vähän veneseuralaisia, koska joudumme luopumaan tukikohdasta ja saimme tilalle Hirsisaaren, jota veneseuralaiset jo kunnostavat lujaa kyytiä.)

Onneksi vielä tämän kesän saimme(Tampereen kaupungilta) lisä aikaa ja saamme käydä uimassa ja grillailemassa ihanan idyllisessä Ruoveden Rajaniemessä.