lauantai 29. joulukuuta 2012

Mehukas kaalisalaatti

 
 
Olen jo pitkään ollut tekemässä tätä salaattia ja nyt sille löytyi oikea hetki.
Jääkaapissa oli pieni kaalin pala josta halusin päästä eroon.
Ohjeesta tein vain puolikkaan annoksen verran, mutta niin oli herkullista, että taidan tehdä kyllä toistekin.
Minä ja nuorikkomme meinasimme syödä koko salaatin yhdeltä istumalta.
Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla ja ainekset eivät ole mitään kalliita sekä ne löytää kaupasta suht helpolla.
 
 
1/2 kaalia
1/2 tl suolaa
1 rkl sitruunanmehua
1 valkosipulinkynsi
2 rkl timjamia
10 kirsikkatomaattia
1/2 dl auringonkukansiemeniä
 
 
Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Kaada salaatti kulhoon ja laita suola joukkoon sekoita hyvin.
Voit samalla hieman painella raastetta kulhon reunoja vasten, jolloin kaalin solukko rikkoutuu, suola pääsee vaikuttamaan ja kaaliraaste mehustuu ja pehmenee.
Lisää sitruunamehu, hienonnettu valkosipuli ja tinjami. Siirrä jääkaappiin maustumaan.
Halkaise kirsikkatomaatit. (Minulla oli iso tomaatti.)
Paahda auringonkukansiemenet pannulla.
Lisää tomaatit salaattiin juuri ennen tarjoilua ja ripottele päälle auringonkukansiemenet
 


2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ohjeesta! Meillä maistuu sekä aikuisille että lapsille! T.Marina

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marina kommentistasi, vaikka kuva onkin huono niin salaatti on kyllä herkkuje herkku. Ihanaa kuulla, että teilläkin siitä pidettiin.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)