maanantai 26. marraskuuta 2012

Salsa

 
 
Nachot saivat vielä dipattavakseen ihanan salsan. Oikeaan ohjeeseen tulisi 2 punaista chiliä, mutta laitoin vain yhden ja se oli juuri tulisuudeltaan passeli meille vanhemmille.
 
Aamu on taas alkanut reippaasti viideltä nousin ja paljon olen saanut aikaiseksi.
Minä sitten rakastan aamuja, kun herää aikaisin ja kaikki muut vielä nukkuu.
Se on sitä omaa-aikaa kirjaimellisesti.
 
6 tomaattia
2 sipulia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
1 punainen chili
2 rklö tomaattipyrettä
1 rkl hunajaa
2 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
 
Viillä tomaattien kantaan ristikkäinen viilto ja kasta kiehuvaan veteen. Nosta sitten tomaatit kylmään veteen ja kuori irtoaa kuin itsestään.
Poista kuorituista tomaateista myös siemenet ja paloittele hedelmänliha.
Hienonna sipulit ja kuullota ne padassa. Poista chilistä siemenet ja hienonna pieneksi, lisää sitten sipulien joukkoon.
Lisää kaikki loput ainekset pataan mausteineen päivineen ja keitä noin 5 minuuttia.
Jäähdytä hyvin  ja laita kylmään maustumaan.
 


2 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä, ajattelin myös kokeilla. Kauankohan suunnilleen säilyy purkitettuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkaa säilyvyyttä en osaa sanoa, mutta meillä on yleensä purkki kestänyt parhaimmillaan pari viikkoa ja vielä on ollut hyvää. Epäilen jos tiiviissä purkissa pitää niin kestää hyvin jopa säilömisen.
      Toivottavasti tästä nyt oli edes jotain hyötyä.

      Poista

Mukavaa kun kommentoit :)