kotiliesi

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Punaherukka-tuorejuustopiirakka


Tervetuloa lukijaksi Helka.

Punaisetviinimarjat alkavat myös olla kypsiä.
Niinpä kirpeät marjat saivat päälleen herkullisen tuorejuusto-valkuaisvaahdon.
Tätä Maku-lehden ohjetta olen tehnyt pari kertaa ja hyväksi on todettu, nyt kin on enään yksi pala odottamassa syöjäänsä.
Vadelmia saa myös poimia joka päivä tulee kypsiä marjoja.
Kyllä tämä kesä on ihanaa aikaa kun satoa saa omasta pihasta senkun vain jaksaa poimia.
Tänään söimme omanmaan ensimmäiset uudet perunat, NAMSKISTA.
Söimme pottuja makkarakastikkeen kanssa ja loput potut meni jo ilman kastikettakin, oli ne niin herkullisia.

125 g voita
3/4 dl sokeria
2 keltuaista
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

TÄYTE:
2 valkuaista
1 dl sokeria
200 g vaniliatuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl perunajauhoja
5 dl punaisiaviinimarjoja

Vatkaa ensin täytteen valkuaiset kovaksi vaahdoksi, niin vatkaimia ei tarvitse välillä pestä.Lisää sokeri kokoajan vatkaten.
Vatkaa pohjan sokeri ja rasva vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Sekoita joukkoon kuivat aineet ja maito. Levitä taikina piirasvuokaan. Vatkaa tuorejuusto, vaniljasokeri ja perunajauhot tasaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon valkuaisvaahto ja punaherukat varovasti nostellen. Levitä seos taikinan päälle. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 40-45 min.


2 kommenttia:

  1. Kiitos! Olen todella innoissani löytämistäni uusista blogeista! Nyt vasta sukellan blogimaailmaan uuden tablettini avulla. Miten kauniiiåta kuvia näissä onkaan! Sinun blogisi oli houkutteleva ja kodikas, siksi tykästyin siihen! o

    VastaaPoista
  2. Kiitos Henkkumaaria, tässähän ihan punastuu.
    Kyllä se on mukavaa välillä saada kiitostakin.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)