kotiliesi

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Juustoiset perunarieskat


Vaikka ulkona onkin helle niin tänään oli pakko laittaa uuni päälle ja paistella riekoja ym.
Minä en sitten millään osaa nyt lomalla tehdä pieniä ruoka-annoksia. Nytkin söimme muusia jo kolme
päivää ja alkoi tulla jo korvistakin ulos koko muusi, niinpä tein lopusta rieskoja.

Tänään on tosiaan uurastettu Ukkoseni orapihlaja-aidan leikkuussa ja minä koittanut olla edes vähän auttamassa ruoanlaiton ohella.
Nyt Ukkosen on laittamassa saunaa lämpöiseksi.
Ihanaa päästä löylyihin rentoutumaan. 

4 kpl

5 dl notkeaa perunamuusia
1 tl (ruusu)suolaa
2 munaa
2 dl juustoraastetta
2 dl kokojyvävehnäjauhoja
3 dl ohrajauhoja

Pane uuni kuumenemaan 275 asteelle
Notkistin hieman täteeksi jäänyttä perunamuusia maidolla.
Lisää soseeseen suola, munat, juustoraaaste ja jauhot.
Sekoita taikina puuhaarukkaa käyttäen tasaiseksi. Jaa taikina meljään osaan ja taputtele leivinpaperille pellille kaksi rieskaa per pelti. Tee rieskoista noin sentin paksuisia. Pistele haarukalla.
Paista uunin keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes ovat saaneet kauniin värin pintaan.
Rieskat ovat parhaimmillaan juuri paistettuina.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, nämä oli kyllä ihanan kosteita tuon juuston takia.
    Meillä kyllä menee tavallisetkin rieskat alta aikayksikön parempiin suihin.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)