kotiliesi

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vaivaamaton leipä



Unohda, mitä kotitaloustunneilla opetettiin leipomisesta. Uuden ajan leipä tehdään kylmään veteen, hiivaa lisätään vain murunen eikä taikinaa vaivata lainkaan.
Tästä kattilassa paistettavasta leivästä tulee todella herkullista, aivan kuin olisit ostanut sen suoraan kaupan paistopisteestä.
Ja mikä parasta itse ei tarvitse kun sekoittaa aineet juuri ja juuri keskenää.
Kehoitan ehdottomasti kokeilemaan.
Meillä ainakin tehdään tätä leipää kerran viikossa niin kauan, että tulee korvistakin pihalle.
Seuraavalla kertaa teenkin kaksi leipää yhden sijaan.
Resepti löytyi Me naiset-lehdestä.



8 dl puolikarkeita vehnäjauhoja (mulla oli 6 dl vehnäjauhoja ja 2 dl sämpyläjauhoja)
voit käyttää hiivaleipäjauhoja, täysjyväjauhoja tai sämpyläjauhoja ja kolmanneksen voit korvata ruis- tai grahamjauhoilloa.
2 tl suolaa
1/4 tl kuivahiivaa
4 dl kylmää vettä.

Sekoita kuivat ainekset kulhossa ja kaada vesi päälle. Sekoita nopeasti, älä vaivaa.
Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneen lämpöön12-18 tunniksi.

Levitä leivinliina työpöydälle, ripottele liinalle jauhoja ja kaada taikina päälle.
Painele tasaiseksi levyksi, jotta ilmakuplat tyhjenevät.
Käännä taikinalevyn reunat keskustaan, kuin taittelisit nenäliinaa. Ripottele taikinan päälle jauhoja ja kääri liina löyhästi taikinan ympärille.
Jätä kohoamaan vielä kahdeksi tunniksi. Laita kannellinen pata tai kattila uuniin ja säädä lämpö 225 asteeseen. Paistoastiaksi käy mikä tahansa uunin kestävä pata tai kattila. Kun uuni on kuuma, ota kattila uunista ja kumoa taikina siihen.
Älä säikähdä, vaikka leipä näyttää epämääräiselätä taikinakaslta.
Se tasaantuu paistaessa.
Nosta kansi kattilan pääle. Paista puoli tuntia.
Ota kansi pois ja jatka paistamista vielä 20 minuuttia. Kypsä leipä kumisee, kun sitä koputtaa.


10 kommenttia:

  1. ei tämä kyllä ole uudenaikanen leipä vaan just se vanhan aikanen perustapa tehdä ranskalaistyylistä leipää, ne vaan kyllä vaivataankin ja kannattaa tääkin, tulee vielä parempi. äläkä missään tapauksessa painele ilmakuplia pois, niiden takia se just on siellä kylmässä noin pitkään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Aleksi, en minäkään kaikkia ilmakuplia rikkonut painelin vain hellästi ja sitten se kahden tunnin uusi kohotus aiai, mitä herkkua.

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja maukkaalta :)
    Lähteekö helposti irti kattilasta?
    t. Salima

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Salima kommentistasi.
    Kippasin padan ympäri ja leipä oli siinä. Eikä pataan jäänyt mitään. Helppo siivous :)

    VastaaPoista
  5. Tämä vaikuttaa sen verran mukavan-helpolta ohjeelta, että varmasti menee kokeiluun! Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
  6. Leipä on liinan sisällä kohoamassa,vaikutti niin hyvälle ohjeelle, et kokeiluunhan se meni,kiitos:)Aurinkoista kevään jatkoa! Toivottelee Päivi.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Päivi,toivottavasti tykkäsit leivästä.

    VastaaPoista
  8. Alkuperäinen resepti löytyy http://www.menaiset.fi/artikkelit/koti-ruoka/reseptit/art1920-Tee-itse-rapeaa-ja-mehevaa-leipaa.html osoitteesta.
    Tupu olisi voinut mainita lähteen.

    VastaaPoista
  9. Anteeksi anonyymi, otan reseptejä joka puolelta ja jotkut on niin vanhoja, etten muista mistä olen ne napannut. Mutta kävin katsomassa reseptiä ja samainen resepti on kyseessä.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)