kotiliesi

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kolmen sipulinsosekeitto



Kiitos teille Maijus, Vaahtera-maija sekä Neulootikko kun tulitte lukioiksi.


Taas täytyi hemmotella välillä itseään ja tehdä sipulikeittoa. Se on niin hyvää.

Viikonloppu meni taas kerran niin vauhdilla, perjantaina tytöt pääsivät veljeni mukana Edenin kylpylään ja syömään. Tulivat vasta ilta myöhään kotiin ja minä käytin heti tyttöjen poissa olon hyödyksi ja kävin ostelemassa niille joululahjoja pojan kanssa.
Lauantaina kirppisteltiin tämän lähi kirpparin ja löydettiinkin taas vaikka ja mitä ihanaa pääasiassa neideille vaatteita. Mutta löysin minäkin ihanan lasi purnukan.
Lauantai-illaksi tuli kaksi meidän hoitolasta yökylään.
Tänään jatkoimme kirppistelyä ja kävimme hieman kauempana etsimässä krääsää ja taas löytyi mm. ihana iso maatuska nuorimmaiselle tytölle.
Nyt sitten on leivottu torttuja ja pipareita lisää sekä lämmitelty takkoja.




Ihanaa sunnuntai-iltaa teillekin rakkaat lukijat.


7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 ps (500 g) peruna-sipulisekoitusta
3 valkosipulinkynttä
100 g ruohosipulituorejuusto
mustapippuria
ruohosipulia
sormisuolaa

LISÄKSI:
1 pkt pekonia

Kiahauta vesi kattilassa.Lisää liemikuutio ja jäinen peruna-sipulisekoitus.Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää kattilaan. Kiehauta n.10 min.
Soseuta keitto sauvvasekoittimella.Siirrä kattila levylle.Lisää juusto. Mausta.
Tarjoa keiton kanssa rapeaksi paistettuja pekoneja.

3 kommenttia:

  1. Oi, että olet leiponutkin kaikkia jouluherkkuja.Itse olen syönyt mahan piukeeksi torttuja, mutta piparitkin voisi olla kiva juttu..Tai sitten on vaan vielä odotettava, sillä yksinhän nekin tulisi syötyä ja sen jälkeen napa paukkuisi.... ;O)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on pakko olla enemmän vuorokaudessa tunteja kun minulla :D Maukaan näköinen keitto :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille Saga ja Tuula.
    Nyt onkin hauska ensi viikko jos saan luvan laittaa tänne blogiini nämä herkut mitä viikolla teen on meinaan oikein kokin tekemät menyt.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)