tiistai 22. marraskuuta 2011

Broiler-punajuuripihvit


Tänään herkuttelimme punaisilla broilerjauheliha pihveillä. Alku maistiaisen jälkeen pihvit menivät hyvin kaupaksi.
On se vain jännä katsella, kun ensin ennakkoluuloinen lapsi syö ruokansa mukisematta ja pyytää vielä lisääkin. 

Täällä Tampereella on tänään koulujen ruokapalvelulla lakko. Oli se aikas sompaamista tehdä eväitä nuorimmaiselle jolla on pitkä päivä koulussa ja pyydetty aina ennenkin tuoda siksi päiväksi evästä kotoa. Mutta on se varmaan lapsille mukavaakin on hieman erilaista.
Ibformaatio vain olisi saanut pelata paremmin, kummankaan tytön luokalta ei tullut kyseisetä mitään tietoa vaan menimme eskarilaisten ja ison poikamme inffolla etiäpäin. Onneksi poika on koululla iltapäivä kerholla vetäjänä.  

400 g broilerin paistinjauhelihaa
1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl soijamaitoa
1 sipuli
3 keskikokoista säilykepunajuurta
1 muna
1 tl suolaa
1 tl basilikaa

Sekoita kaurahiutaleet ja neste. Anna hetki turvota.
Kuori ja hienonna sipuli ja raasta punajuuret raasteeksi. Sekoita kaikki ainekset. Muotoile taikinasta ohuita pihvejä paista pannulla kypsiksi. Tarjoile perunasoseen ja salaatin kanssa.

Anteeksi nyt taas kerran tämä kuva, mutta kun olin jo kerennyt syömään ennen kun muistin kuvaamisen.

3 kommenttia:

  1. Nämä vois varmaan ollakin hyviä, kun tulee tuota broilerinjauhelihaa. Nelijalkaisesta saatavaa jauhelihaa kun en tykkää syödä...niissä on aina niin paljon rustoja, että jää tälläiselle syöjälle, kuin minä olen aina pyörimään suuhun.

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä herkulliselta! Täytyy laittaa kokeiltavien listalle:D

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille ihanat kirjoittajat Saga ja mustakissa.
    Hyviä oli pari jäi vielä huomiselle, herkuteltavaksi.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)