kotiliesi

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Lohi-pinaattipiiras


Tänään työmiehet saivat suolaiseksi piirakasi lohipiirasta jonka ohjeen olin laittanut itselleni ylös Ruokaohjeita ja herkkuja á la Marie- blogisiviulta . Savulohi kuutiot olivat puoleen hintaan kaupassa ja tiesin, että piiras menee tänään kun kuumille kiville ajattelin käyttää tarjouksen hyväkseni.
Ja päiväystähän tällä paketilla oli vielä pari päivää jäljellä joten ei syytä huoleen.

Nyt on marjoja keräilty lasten kanssa ja ruoho leikattu. Kohta lähdemme laattaostoksille miehen kanssa ja lapset haluaa uimaan sillävälin.


125g margariinia
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
tilliä

TÄYTE:
noin 300g  kirjolohi kuutioita 
2 pss pakastepinaattia kuutioina
1  sipuli
100 g yrtti tuorejuustoa
1/2 rkl ruokaöljyä
 suolaa
 valkopippuria
 mustapippuria
2 1/2 dl soijajuomaa
3 munaa
tilliä


Mittaa jauhot kulhoon, lisää suola ja tilliä. Nypi joukkoon rasva. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinapalloksi. Vaivaa vain sen verran kuin on pakko. Nosta taikinapallo kylmään noin 30minuutiksi.
Tee sillä aikaa täyte. Pilko sipuli hienoksi. Kuulota sipulia hetken öljyssä, lisää jäinen pinaatti ja lohipalat kuumenna kunnes pinaatti on sulanut. Mausta suolalla ja pippurilla sekä tuorejuustonkin laitoin pannulle notkistumaan.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa 26cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.  Taputtele käsin taikinapallo leivinpaperin päälle muista myös reunat.Kaada pinaatti lohiseos piiras taikinan päälle. Riko munat kulhoon, lisää maito tai soijajuoma. Kaada vuokaan lohipalojen päälle.Ripottele tilliä pinnalle. Paista 200 asteisessa uunissa, keskitasolla, noin 45 minuuttia,kunnes piirakka on kypsä. 



8 kommenttia:

  1. Ompa kyllä ihan superhyvännäköinen piiras ja mitä parhaimmat aineet!

    VastaaPoista
  2. Melkein kuola valuu suupielistä kun tätä piirasta katselee! Näyttää kyllä melkoisen herkulta:)

    VastaaPoista
  3. Sinulla on kyllä blogillinen hyviä reseptejä ja ideoita ja lisää vaan tulee :)
    Kiitos!

    VastaaPoista
  4. nälkä tuli katsellessa joten ei kun ohje talteen ja tekemään..

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille ihanista kommenteista.
    Piirakka sai hyvän suosion myös lapset pitivät.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)