lauantai 13. marraskuuta 2010

Texmex-jauhelihaperunat

Taas löytyi ruoka joka oli koko perheen mieleinen.Tämä ruoka sopisi hyvin illan viettoon esim. olut lasillisen tahi parin kaveriksi. Miksei sitä ole aijemin tullut mieleen kokeilla lohkopottujen kera texmex ruoka.Tämä resepti on pirkan ruokalehdestä syyskuu hieman varioiden tehty.  Meillä ei tytöt paljoa ole piitanneet lohkopotuista, mutta nyt ne maittoivat hyvin.
Poikakin kehui ruoan ja pyysi tehdä toistekin.
Varmaan huomaattekin kuvasta, että toisen puolen tein lapsille sopivaksi miedomman version, eli jätin juustodipin ja makean chilisoosin pois ja laitoin lautaselle ruoan päälle ketsuppia.

Eli varmaankin huomasitte että tytöt ja murkku on saatu kotiin risteilyltä ja hauskaa oli, kiitos mummolle. Olivat osallistuneet lasten kilpailuihin pussijuoksuun ym. ja käyneet elokuvissa sun muuta kivaa.

1 kg lohkopottuja
2rkl öljyä
1 rkl paprikamaustetta
1 tl suolaa

TÄYTE:
400 g naudanjauhelihaa
1 1/2 sipuli
1 texmex maustepussi
1,5 dl vettä

PINNALLE:
juustodippiä
10 kpl kirsikkatomaattia lohkoina
1 punasipuli
makeaa chilikastiketta


Aukaise lohkopottu pussi ja kaada sekaan öljy ja mausteet. Sekoita pussin sisältö niin että kaikki perunat saavat mausteita pintaansa. Paista uunissa pussin ohjeen mukaan.
Paista jauheliha ja sipuli, kaada mausteet ja vesi joukkoon anna hautua noin 5 minuuttia.
Puolita kirsikkatomaatit ja tee punasipulista renkaita . 
Kaada vuokaan ensin lohkoperunoita  ja sitten  kerros jauhelihaseosta taas loput lohkopotut ja jauheliha sekä tomaatit ja punasipuli.  Viimmeistele vuoka juustodipillä, tomaatilla ja sipulilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kommentoit :)