kotiliesi

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Lihapullavuoka ja paistetut perunat

Ohje löytyy Pirkka-lehdestä hieman muuntelin ohjetta motsarellaa ei meiltä löytyvyt mutta laitoin parmesaania ja tavallista juustoa isot palat lihapullien päälle samoin meillä oli Emmi viettämässä viikonloppua joten ruoan piti olla gluteenitonta ja korvasin korppujauhot kauranhiutaleilla. Jauhelihana mulla oli luomu naudan jauhelihaa 250 g vaikka ohje olisi vaatinut 400 g mutta hyvää oli vaikka taas hieman säätelin ohjetta mieleisekseni.

250 g luoumu naudanjauhelihaa
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl maitoa
1 sipuli
1 kananmuna
n. 1 1/2 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
TOMAATTIKASTIKE:
1 sipuli
1 tomaatti
2 rkl öljyä
1 tlk tomaattimurskaa
4 valkosipulinkynttä
1 dl vettä
ripaus mustapippuria
150 g parmesaan ja juustoraastetta
n. 20 paksumpaa palaa juustoa
3 oksaa tuoretta basiligaa

Anna kaurahiutaleiden turvota hetki maidossa, lisää sitten jauheliha ja sipuli, muna ja mausteet.Sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta isoja lihapullia (minulle tuli 10 iso pullaa).
Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Valmista paistamisen aikana kastike. Kuullota tomaatit öljyssä lisää tomaatit ja sekoita. Kaada kattilaan tomaattimurska ja vesi sekä murskatut valkosipulit. Mausta ja keitä kokoon muutama minuutti.  Raasta ja viipaloi juustot. Kaada tomaatit lihapullien päälle uunivuokaan. Sirottele juustoraaste tomaattikastikkeen päälle ja juusto viipaleet lihapåullien päälle. Gratinoi uunin ylätasolla noin 5 minuuttia, kunnes juusto sulaa.

Tarjoilin lihapullat paistettujen perunoiden kera ja raikas salaatti kyytipoikana. Kuori keitetyt perunat ja lohko suupalan kokoisiksi paloiksi. Paista pottuja pienessä tilkassa öljyä ja mausta lopuksi paprikamausteelle ja suolalla.

1 kommentti:

  1. Mukavan tuntuinen ruoka....tehdään meilläkin joku kerta. Kiva, kun löytyy uusia ruokia, lehdissä yms kaikkia katselee, mutta sietten ne tahtoovat unohtua.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)