kotiliesi

perjantai 22. lokakuuta 2010

Broilerpiirakka

Tein taas kerran tätä herkullista broitsupiirakkaa. Pidän itse enemmän suolaisista kun makeista piirakoista. Tämän piiraan syömme nyt hetimmiten lasten ja perheen kera mutta pian alan väkästämään pakkaseen noita nuorimmaisen synttäri piirakoita, pääsee sitten siivoomaan ja touhuttamaan sellaisia leipomuksia joita ei voi pakkaseen tehdä.

2 dl vehnäjauhoja
1 pss perunamuusiaineita
1 dl neljänviljan hiutaleita
2 tl leivinjauhetta
150 g margariiniä
1 dl juustoraastetta
1/2 dl vettä
TÄYTE:
400 g marinoitua broitsua
2 sipuli
2 valkosipulia
1 kesäkurpitsa ja 1 porkkana raastettuna
1 iso tomaatti
2 1/2 dlkipparin ruokakerma
1 kananmuna
suolaa, pippuria, tex mex maustetta
3 dl juustoraastetta



Aloita pohjan teko sekoittamalla pohjan kuivat aineet sekaisin ja lisää siihen voi ja juustoraaste sekoita hyvin että pohjasta tulee rakeinen ja lisää lopuksi vesi. Anna taikinan vetäytyä jääkaapissa sillä välin kun teet täytettä.
Paista broileri ja sipuli silppu sekä mausteet ja raastetut vihannekset. Vuoraa taikinalla irtopohjavuoka ja kaada broilerkasvis seos vuokaan. Sekoita kerma ja muna keskenään ja kaada piiraan päälle sekä ripottele juustoraaste. Sekoita täytettä hieman sekaisin ja ripottele vielä juustoa pintaan. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia tai että pinta saa kauniin värin.


3 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosi hyvältä, mutta laitetaanko tuohon pohjaankin juustoraastetta? Mukavaa viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun huomasit juustoraaste tosiaan puuttui pohjasta mutta nyt sen sinne lisäsin.

    VastaaPoista
  3. Mehevän ja maukkaan näköinen piiras! Näitä suolaisia on kiva tehdä varsinkin näin syksyllä :)

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)