kotiliesi

perjantai 17. syyskuuta 2010

Omenapiirakka

Tämän omppupiirakan ohjeen olen joskus saanut äidiltäni ja tätä tulee tehtyä aina joka syksy ainakin yhden kerran yleensä enemmänkin. Niinpä tein nytkin ja teen vielä toisenkin satsin kun tästä lähtee nyt suurin osa ystävilleni kiitoksiksi. Toisen satsin saa omenoiden tuoja ja toisen ihana naapurimme ja tyttöjemme parhaan kaverin perhe, koska lainasin taas kerran kakkuvuokaa heiltä tyttöjen synttäreille ja viimme viikonloppuna he veivät tyttömme sienestämään. Heillä on myös työn täyteistä nyt kun mies joutui onnettomuuteen ja on sairaalassa (onneksi jo pääsi jo teholta pois) niinpä ajattelin viedä heille piristykseksi hieman omppupiirakkaa, koska rouva ei varmaan kerkiä nyt itse leivoskella.

Tämä ohje on nyt semmoinen iso pellillinen niinkuin on kaikki minun reseptini kun kerta meillä on tuo perhe liesi.

5 munaa
4 1/2 dl sokeria
150 g margariiniä
2 1/4 vettä, kermaa tai maitoa
6 dl vehnäjauhoja( käytin graham täysjyvävehnäjauhoja)
3 tl leivinjauhetta
TÄYTE:
omenoita, vadelmia, raparperiä tai muita marjoja tai hedelmiä

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi johon lisäät vuorotellen kiehuvaa nestettä eli vesi tai maito margariini seosta ja jauhoja joihin olet sekoittanut leivinjauheen. Kaada uunipellille jonka olet vuorannut leivinpaperilla. Asettele pinnalle omenat ja ripottele pinnalle halutessasi kanelia. Laita uuniin 200 asteeseen pidä uunissa niin kauan että pinta on kauniin värinen noin30-40 minuuttia. Paloittele haluamasi kokkoisiksi palasiksi ja tarjoile sinänsä tahi vaniliakastikken kera.

3 kommenttia:

  1. Komea ja hyvännäköinen piirakka! :) Onhan tää blogspot toki vähän hitaampi, mutta ei mitenkään huomattavasti. Itse pidän Vuodatuksesta enemmän, kun se on jotenkin yksinkertaisempi :>

    VastaaPoista
  2. Hei:)

    Tänää tein piirakkaasi ja oli todella hyvää ja sitä oli kiva tehdä. Olen paljon seurannut sivuasi ja saanut siitä paljon. Olet kyllä mainio..ja jaksat:)
    Rovaniemeltä tuula

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon kommenteista ja Tuula nämä ihanat kommentit laittaa vielä enemmän virtaa koneeseen, niin että taas jaksaa.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kommentoit :)